Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lentorykmentti 4:n pommikoneet nousivat vihollisen siivelle

HISTORIA
Ilmavoimat teki 9. maaliskuuta 1944 monella tapaa poikkeuksellisen pommituslennon. Suunnitelma oli rohkea ja aiemmin kokeilematon.

KUULOKKEET painoivat Kannaksen Suulajärvellä majaansa pitävien ilmavoimien radiotiedustelijoiden ohimoita maaliskuun 1944 alussa tavallistakin tiiviimmin.

Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimien eli ADD:n radioliikenne oli jatkuvassa seurannassa. Odotettiin paljastavaa merkkiä seuraavasta Helsinkiin suuntautuvasta pommituksesta.

Niitä oli tullut jo kolme edellisen kuukauden aikana. Leningradin alueen kentiltä oli noussut helmikuussa kymmenen päivän välein jopa 900 pommikoneen lauttoja kylvämään tuhoa Helsinkiin.

Pääkaupungin ilmatorjunta oli kerta toisensa jälkeen pystynyt torjumaan vihollisen. Kuolonuhrit ja aineelliset vahingot olivat pysyneet kohtuullisina Euroopan suurkaupunkipommituksiin nähden. Mutta tilanne oli kestämätön ja vaati toimintaa.

Pommituskoneita operoiva Lentorykmentti 4 sai käskyn, jossa vaadittiin toimenpiteitä vihollisen pommitusvoimia vastaan.


RADIOTIEDUSTELIJAT olivat panneet merkille, että pommitusten alla ADD:n radioliikenteessä alkoivat toistua tietyt asiat. Päivällä tapahtuvat johtoaseman ja koneiden väliset radioyhteyskokeilut enteilivät pommitusten alkamista.

Vielä varmempi merkki oli säätiedustelukoneen lähettämä salakoodattu viesti Suomenlahden yltä johtoasemaan. Siitä 30 minuutin, enintään muutaman tunnin kuluttua, venäläispommittajat aloittivat tuhoretkensä.

Illansuussa 9. maaliskuuta 1944 eetterissä alkoi jälleen kuulua tuttu, pommituksia edeltävä viestiliikenne.

Tilanne sähköistyi. Lentorykmentti 4:n tukikohdissa alkoi kiivas toiminta. Laskettiin lentomatkoja ja aikoja. Kohta suomalaisten kaikki irrotettavissa olevat pommitusvoimat olivat matkalla uhkarohkeaan operaatioon.

– Se oli historiallinen teko. En ole kuullut, että vastaavaa operaatiota olisi missään muualla tehty, sanoo ilmailuhistorian tutkija, ilmavoimien entinen komentaja kenraalimajuri Heikki Nikunen.

 

Tilanne sähköistyi. Lentorykmentti 4:n tukikohdissa alkoi kiivas toiminta.

TUOREESSA muistissa oli edellinen iso pommitus vihollisen kentälle, koodinimeltään operaatio Salvador. Kohteena oli Lavansaaren hävittäjätukikohta.

Pommituksen lähdettiin sateisena syyskuun iltana peräti 34 koneen voimalla. Herrat taisivat hätäillä.

– Nousimme Utista ja sää meni melkein heti tukkoon. Niin kauan kuin koneissa oli lentovalot päällä, pysyimme kasassa. Kun tultiin kohteelle ja valot sammutettiin, hajosimme kuin varisparvi, lennolla mukana ollut Junkers 88 -koneen sähköttäjä-ampuja Kustaa Lehmusvuori muistelee.

Lehmusvuoren Ju-88 löysi onnekkaasti takaisin Uttiin, mutta ei päässyt ruuhkan vuoksi laskuun. Lopulta oli lähdettävä Malmin kentälle. Laskeutuessa huomattiin, ettei koneen päälaskuteline lukkiutunut.

– Teimme mahalaskun Malmille, kone pyöri, mutta kukaan meistä ei kuollut.

Aamun valjettua myös tappiot valkenivat. Pitkälle toistakymmentä konetta oli menetetty. Vihollisen tappiot olivat mitättömät.


NYT 9. maaliskuuta 1944 Lentorykmentti 4:ssä oli valmiina suunnitelma vastaiskusta. Suomalaiset soluttautuisivat pommituslennolta palaavien venäläispommittajien mukaan. Ne johdattaisivat suomalaiset tuhoamaan koneiden lähtökenttiä.

Kun radiotiedustelu oli 9. päivän iltana vahvistanut venäläisten nousevan suurpommitukselle, käynnistyi pommituslentolaivueissa ennalta harjoitettu kuvio.

– Toiminta oli pidetty salassa kaikilta paitsi siihen osallistuvilta, ilmailuhistorioitsija Carl-Fredrik Geust sanoo.

Mukaan oli otettu laivueista kaikki koneet, jotka olivat käytettävissä. Ensimmäisinä eli kello 20.10 nousivat ilmaan Värtsilässä odotelleet laivue 42:n Bristol Blenheimit. Seuraavina Immolan Dornier 17 -pommittajat ja viimeisenä kello 20.30 taivaalle jyrisivät Utissa odotelleet viisi Junkers 88:aa. Kaikkiaan 19 konetta oli nyt matkalla kohti Suomenlahtea ja sieltä edelleen venäläisten kenttiä.

Pian tutkat vahvistivat, että Helsingin pommituksen sijasta venäläisten pommikonelautat kääntyivätkin kohti Tallinnaa. Operaatiota ei voitu keskeyttää, pommilastissa olevilla koneilla ei voi tulla laskuun. Eikä siihen ollut muutenkaan syytä.


SUOMALAISET koneet lensivät pimeinä ja yhyttivät Tallinnasta palaavat neuvostopommittajat Suomenlahdella. Junkerseja johtanut kapteeni Erkki Itävuori hivutti ensimmäisenä koneensa venäläisten siivelle Seiskarin pohjoispuolella. Viholliskoneiden mittarivalot kajastivat pimeässä yössä. Alkoi hermoja raastava lento viholliskoneiden keskellä.

Kronstadtin kohdalla lähellä kohdetta suomalaisten johtolaivue ampui punaisen valoraketin. Hämäys onnistui. Linnakkeessa sytytettiin kolme kirkasta valoa, joka oli lupa lentää Leningradin alueelle. Noin tunti Utista lähdön jälkeen Junkersit olivat Gorskajan kentän yläpuolella.

”Näky oli sanoinkuvaamaton, kun kaikki Pietarin alueen suuret lentokentät olivat valaistuja, lentomajakoissa oli valot päällä pitkin Suomenlahden etelärannikkoa ja samoin ulkosaarilla”, lentäjät muistelivat.

Kentillä oli laskeutuvia venäläispommittajia. Osa valmisteli uutta pommitusta Tallinnaan.


ENSIMMÄISET suomalaiskoneet saivat pudottaa pomminsa ilman häirintää. Vihollinen yllätettiin. Ilmatorjunta heräsi vasta kun pommeja alkoi osua kentälle ja koneisiin. Kaikki kolme kohdetta saivat omat pommikuormansa.

 

Se oli mestarisuoritus, rohkea operaatio joka tuotti toivotun tuloksen.

Operaatio onnistui loistavasti. Vihollinen yllätettiin ilman omia menetyksiä.

– Se oli mestarisuoritus, rohkea operaatio joka tuotti toivotun tuloksen, Nikunen sanoo.

Tallinnan pommituksessa kuoli 600–1 500 ihmistä ja 1 500 rakennusta tuhoutui. Voidaan vain arvailla tuhon määrää, jos Lentorykmentti 4:n pommitus ei olisi keskeyttänyt uusia iskuja.

Venäläiset vetivät tämän jälkeen pommittajansa kauemmaksi Helsingistä. Pelättyä neljättä suurpommitusta ei tullut.

­

Artikkeli on julkaistu 10. maaliskuuta ilmestyneessä Ilta-Sanomien erikoislehdessä Simo Häyhä ja 12 muuta sotien legendaa, joka on myynnissä lehtipisteissä rajoitetun ajan. Lehti kuuluu myös IS Extran valikoimaan.
  • Historia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: Venezuela tekemässä vastalauseen Ranskalle urheilijan kohtelusta

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    6. 6

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    7. 7

      Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

    8. 8

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    9. 9

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    10. 10

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: Venezuela tekemässä vastalauseen Ranskalle urheilijan kohtelusta

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää