Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen Lidliltä poikkeuksellinen ratkaisu – näin eri kaupat ja Alko ovat auki pääsiäisenä

Näin Lidl, S-ryhmä, K-kaupat, Lähikauppa ja Alko palvelevat pääsiäisenä.
Lidlin myymälät ovat pääsiäisenä pääsääntöisesti auki laajennetuin aukioloajoin. Pitkäperjantaina suurin osa myymälöistä on kuitenkin suljettu, toisin kuin S- ja K-ryhmän kaupoilla. Lidlin ratkaisu on sikälikin poikkeuksellinen, että vertailun vuoksi Suomen Lähikaupan kaikki 611 Siwaa ja Valintataloa ovat ensimmäistä kertaa auki läpi pääsiäisen.

– Halutaan varmistaa, että henkilökunta pääsee viettämään pääsiäistä ja pitkäperjantai on meidän käsityksen mukaan eniten toivottu pääsiäisen vapaapäivä, kertoo Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen.

– Tämä on myös kaupallinen ratkaisu, sillä meidän omaan tutkintaan ja harkintaan perustuen asiakkaatkin ovat pitkäperjantaina pääsääntöisesti pääsiäisen vietossa, sanoo Sipponen.

S- ja K-kaupat auki, muutamia poikkeuksia

S-ryhmän kaupoista suuri osa on auki läpi pääsiäisen. Pienemmillä paikkakunnilla osa kaupoista on kiinni esimerkiksi pitkäperjantaina ja ensimmäisenä pääsiäispäivänä, eli sunnuntaina.

K-ruokakaupoissa kauppiaat päättävät itse aukiolosta. Suuremmista marketeista lähes kaikki ovat auki pääsiäisen päivinä, samoin pienemmät kaupat kaupunkien keskustoissa. Maaseudulla pienemmät kaupat palvelevat tapauskohtaisesti.

Kaikki Lähikaupat auki, kaikki Alkot kiinni

Suomen Lähikaupan kaikki 611 Siwaa ja Valintataloa ovat ensimmäistä kertaa auki läpi pääsiäisen, pitkäperjantaista toiseen pääsiäispäivään. Kaksi lähikauppaa, Helsingin Eteläesplanadin ja Mellunmäen Siwat, ovat pääsiäisenä auki vuorokauden ympäri.

– Pienille lähikaupoille on luontevaa palvella lähellä ja pitkillä aukioloajoilla myös erikoispyhinä. Viime pääsiäisenä saimme pitää vain noin 190 kauppaverkkomme pienintä kauppaa auki. Nyt voimme palvella ensimmäistä kertaa asiakkaita kaikissa kaupoissamme myös pääsiäisenä, sanoo Suomen Lähikaupan myyntijohtaja Timo Lavikainen.

Alko on pistää ovensa kiinni kaikkialla Suomessa koko pääsiäiseksi. Viimeiset ostokset voi tehdä torstaina normaalien aukioloaikojen puitteissa. Seuraavan kerran Alkossa voi käydä ostoksilla ensi viikon tiistaina.

Ota kantaa

Aiotko mennä pitkänäperjantaina ruokakauppaan?

Kyllä 29% En 71%
Ääniä yhteensä 74734

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. 6

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    7. 7

      Putouksen uusi tähti loisti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    8. 8

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    6. Näytä lisää