Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

18-vuotias nainen vangittiin miesystävänsä taposta epäiltynä – uhri menehtyi yhteen iskuun

Etelä-Savon käräjäoikeus vangitsi 18-vuotiaan naisen poikaystävänsä taposta epäiltynä. Naisen epäillään puukottaneen poikaystävänsä kuoliaaksi.
Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin ja asiakirjat julistettiin salaiseksi.

Ilta-Sanomien kuvaajan mukaan tummatukkainen ja hoikka nuori nainen tuli oikeudenkäyntiin mustassa toppatakissa, karvahuppu päässä ja huivi kasvojen edessä. Hän pyyhki silmiään.

Poliisi ei ole vielä halunnut kommentoida tapahtumien yksityiskohtia eikä sitä, onko nainen myöntänyt teon vai ei.

– Esitutkinta on vasta ihan alussa, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Vesa Elomaa Itä-Suomen poliisista kertoi.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan nuorella naisella ei ole aikaisempia rikostuomioita. Alkoholilla on ollut poliisin mukaan osuutta asiaan.

Henkirikos tapahtui Tuppuralassa pariskunnan yksityisasunnossa noin puoli kahdeksan aikaan illalla tiistaina. Paikalla ei ollut tapahtumahetkellä muita henkilöitä. Sekä nainen että mies ovat poliisin mukaan paikkakuntalaisia. Nainen on aiemmin asunut Lappeenrannassa.

Nainen opiskeli ammattiopistossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  6. 6

    38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

  7. 7

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  8. 8

    Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

  9. 9

    ”Näin asia on täällä aina tehty” – 10 lausetta, joita ei koskaan kannata sanoa työpaikalla

  10. 10

    Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  4. 4

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  5. 5

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  6. Näytä lisää