Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaksi kiteeläistä vangittu vaarallisista romuansoista epäiltyinä

Kaksi 28-vuotiasta kiteeläistä miestä on vangittu epäiltynä erilaisten esteiden asettamisesta tielle. Romuansat aiheuttivat poliisin mukaan suurta vaaraa tiellä liikkujille Kiteen Puhoksen alueella.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi tänään kaksi 28-vuotiasta kiteeläistä miestä liikennetuhotyöstä epäiltyinä. Miesten epäillään asettaneen vaarallisia romuansoja pääasiassa VT 6:lle Tolosenmäen ja Kesälahden välille sekä KT 71:lle Puhoksen ja Viialan välille.

Poliisi suoritti miesten kiinnioton myöhään illalla sunnuntaina 20.3.2016 ja miehet ovat olleet kiinniotettuina ja pidätettynä siitä lähtien. Poliisi otti miehet kiinni poliisin omissa tutkimuksissa ilmi tulleiden seikkojen sekä vihjeissä tulleiden tietojen perusteella.

Ensimmäiset epäillyt teot on tehty tammikuussa 2014. Poliisi tiedotti maaliskuun alussa, että tekoja oli yhteensä 35, joista 11 tapauksessa ajoneuvo oli törmännyt esteeseen. Tielle oli jätetty mm. auton akkuja, auto osia ja renkaita ja jopa akvaario.

Ansat oli viritetty hämärän tultua ja pimeän aikaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

  2. 2

    Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

  3. 3

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  4. 4

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  5. 5

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  6. 6

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  7. 7

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  8. 8

    Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

  9. 9

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  10. 10

    Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  3. 3

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  7. 7

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  10. 10

    Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

  2. 2

    Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

  3. 3

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  4. 4

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  5. 5

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  6. Näytä lisää