Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsingin poliisi on järjestänyt turvapaikanhakijoille jo viisi palautuslentoa

Turvapaikanhakijat
Helsingin poliisi on lennättänyt jo viisi vapaaehtoisesti palaavien turvapaikanhakijoiden lentoa takaisin Irakiin. Yhteensä turvapaikkahakemuksensa peruuttaneita ja vapaaehtoisesti palaavia on ollut jo noin viitisensataa.
– Lennot ovat sujuneet rauhallisesti ilman järjestyshäiriöitä tai ongelmia. Myös yhteistyö Irakin viranomaisten kanssa on sujunut erinomaisesti, kertoo ylikomisario Hannu Pietilä Helsingin poliisilaitokselta.

Paluulentoja on kuluvaa viikkoa lukuun ottamatta järjestetty viikoittain. Helsingin poliisilaitos jatkaa vapaaehtoisesti palaavien lennättämistä takaisin Irakiin ja järjestää paluulentoja jatkossa tarvittaessa.

– Tavoitteena on, että kaikki turvapaikkahakemuksensa peruneet ja kotimaahansa haluavat hakijat pääsevät kotimaahansa mahdollisimman nopeasti, Pietilä sanoo.

Turvapaikanhakijoiden ja ulkomaalaisten palautukset tapahtuvat aina tapauskohtaisesti. Vaihtoehtoina ovat omaehtoinen palaaminen, viranomaisten valvoma maasta poistuminen, tai viimeisenä vaihtoehtona on viedä maasta poistettavat saattamalla suoraan kohdemaahan. Viimeisimmässä tapauksessa henkilöt saatetaan kohdemaahan joko reittilennoilla tai tilauslennoilla.

Reittilennoilla henkilöitä voidaan palauttaa yhdestä muutamaan henkilöön kerralla. Tilauslennoilla palautusmäärä on yleensä keskimäärin 50 henkilöä. Tilauslentoja on kahdenlaisia. Vaihtoehtoina ovat kansalliset lennot, ja EU:n rajaturvallisuusviraston avustamana toteutettavat lennot, joissa on useampia maita mukana. Tilauslentojen osalta kustannukset vaihtelevat 20 000 ja 200 000 euron välillä lentoa kohden.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  7. 7

    Laturaivo iski Juha Mietoon – hiihtolegenda kertoo: ”Se hinkkasi siinä hissun kissun”

  8. 8

    Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. Näytä lisää