Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Haglund kertoo nyt IS:lle, miksi hän pitää Stubbin hallituksen vuotta ”sabotaasina”

Politiikka
Politiikkaan turhautunut Carl Haglund kertoi tänään jättävänsä puolueen puheenjohtajan tehtävät.
Ex-puolustusministeri, puoluejohtaja Carl Haglund (r) kertoi Helsingin Sanomien ja Hbl:n haastattelussa, että hän jättää puheenjohtajan tehtävät kesäkuun puoluekokouksessa.

– Viimeisen vuoden aikana hallituksessa minulta katosi usko järkevän politiikan tekemiseen. Se oli ihan järkyttävä vuosi, Haglund sanoi HS:ssa.

Haglund paljasti IS:lle, että Rkp oli jo aikeissa kaataa kuppinsa ja lähteä hallituksesta minihallitusneuvotteluissa juhannuksena 2014. Pääministeri Jyrki Katainen (kok) oli vaihtumassa Alexander Stubbiin (kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) oli muutamaa viikkoa aiemmin tehnyt tilaa Antti Rinteelle (sd).

Haglundin mukaan puoluetoveri puhui hänet ympäri, että Rkp jatkoi hallituksessa.

– Se oli hilkulla, että emme olisi Stubbin hallitukseen suostuneet. Kesällä 2014 Valtioneuvoston linnassa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander (r) sai puhua minut ympäri, että lähdimme mukaan siihen touhuun. Se oli vaikea paikka.

– Olimme Nylanderin kanssa kahdestaan. Kyllä Stubbinkin kanssa juttelin. Koin, että emme saaneet ratkaisevaa liikettä positiivisempaan suuntaan. Pikemminkin lainanotto ja muu lähti kasvamaan. Sen jälkeen kasvoi henkilökohtainen huolestuminen takaraivoon, Haglund kertoi IS:lle.

Kukaan tuskin on myös eri mieltä Haglundin kanssa viime hallituskauden onnettomista saavutuksista.

Viime vaalikaudella karille menivät esimerkiksi kuntauudistus, sote-uudistus, kuntien kahden miljardin euron säästöt, toisen asteen koulutuksen uudistus ja perhepaketti kotihoidontuen muuttamisineen.

Sovituista rakenneuudistuksista onnistuivat vain puolustusvoimien uudistus varuskuntien karsimisineen ja poliisitoiminnan uudistus Pora-hanke.

”Oli se tosi hirveä vuosi”

Haglund kuvaili HS:n haastattelussa Stubbin hallituksen vuotta hirveäksi, järkyttäväksi ja sabotaasiksi. Kukaan aikalainen ei ole kuvauksia toistaiseksi kiistänyt.

Hallituskauden viimeinen vuosi meni tunnetusti riitelyksi ja sovitut päätökset jäivät tekemättä.

– Oli se tosi hirveä vuosi. Yhtäkkiä lisättiin velanottoa. Moni uudistushanke kuopattiin. Ja kun päästiin vauhtiin, kaksi hallituspuoluetta (Sdp ja kokoomus) kampittavat toisiaan jatkuvalla syötöllä. Jopa hallituspuolueiden eduskuntaryhmät alkoivat äänestää omia esityksiä vastaan. Eihän se enää ole järkevää toimintaa, ja Rkp oli siinä mukana. Ei se ollut ammattimaista touhua, Haglund sanoi IS:lle.

– Sabotaasi oli sitä, että kampitettiin toisia hallituskumppaneita julkisuudessa, pantiin kapuloita rattaisiin ja vuodettiin asioita. Ei kyetty vetämään yhtä köyttä. Siinä oli varmaan hermostuneisuutta, kun oli huonoja galluplukuja ja vaalit tulossa. Se oli kerta kaikkiaan turhauttavaa. Kyllä se söi miestä, Haglund tunnusti.

Stubb viljeli pääministerikaudellaan sanontaa ”politiikka on rikki”.

– On siinä kyllä perää. Miten oli mahdollista, että 1990-luvulla – jolloin asiat olivat yhtä vaikeita – kyettiin asettamaan isänmaan ja yhteinen etu puolueiden etujen edelle ja saatiin jämäkkää päätöksentekoa. Nyt ei tähän kyetä, Haglund hämmästeli.

”En hae syyllisiä”

Haglund oli itse puolustusministerinä mukana Kataisen ja Stubbin hallituksissa. Hän ei halua nimetä tai nostaa syyllisiä karmeaan vuoteen.

– En hae syyllisiä. Olemme kaikki olleet tässä mukana. Tämä meno vaikuttaa jatkuvan Sipilänkin hallituksessa. Jokainen puolue on ollut osallinen, että asiat eivät etene ja sovittuja uudistuksia ja säästöjä perutaan.

– On hyvä muistutella, mitä jäi tekemättä ja syntyisi suurempi paine saattaa asioita loppuun tämän vaalikauden aikana, Haglund sanoi.

Haglundilla itsellään oli mahdollisuus vaikuttaa hallituksen työskentelyyn ja kääntää karmea toiminta paremmaksi.

– Kyllä pyrimme vaikuttamaan. Oma tavoite oli hoitaa oma puolustusministerin tehtävä. Kaikilla meillä oli omat tontit. Oman tonttini hoidin, ja moni tontti jäi hoitamatta.

– Olin monessa hallituksen palaverissa äänessä, että asiat eivät etene ja asioita ei voida heittää roskakoriin. Ei se olisi parantunut, jos julkisuudessa olisi keskusteltu. Se on yksi osa ongelmakuvaa, että hallituksen ongelmia on ratkaistu julkisuuden kautta. Kyllä ne pitäisi ratkoa sisäisesti, Haglund valitteli hallituksen toimintakulttuuria.

Ulostulo jatkoa Vapaavuoren kirjalle

Haglund suositteli Stubbin hallituksen toisen ministerin Jan Vapaavuoren (kok) kirjan lukemista. Vapaavuori julkaisi viime viikolla kirjan Puoliholtiton Suomi, jossa Vapaavuori niin ikään kritisoi kovin sanoin Stubbin hallituksen toimintaa, politiikan henkeä ja saamattomuutta.

– Vapaavuoren kirja heijastaa, mistä on kysymys. Hän kuvaa hyvin, mistä kiikastaa. Puheenvuoroni on jatke tälle, Haglund tunnusti.

Niin Vapaavuori kuin Haglund ovat kritisoineet hallituksen toimintaa. Haglund kiistää, että pitäisi itseään muita ministereitä parempana.

– Sitä tässä pyrin välttämään. Olen joka haastattelussa sanonut, että olen itse osallisena tässä. Tavoitteena ei ole nostaa itseä muiden yläpuolelle. Tavoite on herätellä keskustelua, että Suomessa niin moni asia menee mappi Ö:hön, Haglund sanoi.

”Olisin jäänyt pois lähivuosina, jos olisimme hallituspuolue”

Haglund kertoi lehtihaastatteluissa olleensa turhautunut politiikan saamattomuuteen jo syksyllä 2014.

Haglund kiisti, että turhautuminen johtuisi Rkp:n jäämisestä oppositioon.

– Turhautuminen ei johdu tästä ollenkaan. Syy luopumiseen on se, että en enää mieli ministerin tehtäviin. Olimme keväällä kyllä tyrmistyneitä muutoksesta ja oppositioon jäämisestä, mutta meidän piireissä on käsitys, että tämä on meille hyvä asia olla oppositiossa.

– Ja myös hallituksen politiikka on tietyiltä osin ollut ideologisesti hyvin kaukana meistä. Olisi varmaan ollut poliittinen katastrofi, jos olisimme olleet pienenä pyöränä tässä nykyhallituksessa, Haglund totesi.

Olisiko päätös ollut sama, jos Rkp olisi jatkanut hallituksessa?

–  Luultavasti kyllä. Olisin joka tapauksessa jäänyt pois lähivuosina, jos olisimme hallituspuolue, Haglund vastasi.

Tulevaisuudensuunnitelmat auki

Jos Haglund olisi jatkanut puheenjohtajana, hänen olisi pitänyt sitoutua pitkään ja epävarmaan projektiin.

Voi olla, että Rkp jää oppositioon myös kevään 2019 vaalien jälkeen. Ja jos Rkp olisi seuraavassa hallituksessa, ministeripesti olisi jatkunut vuoteen 2023 asti.

– Minun lähtökohtani tällä hetkellä on oma perhe. Puoluejohtajalla on melkein joka ilta ja joka viikonloppu tilaisuuksia. Nyt tulee kolmeen vuoteen neljät vaalit. Kun lapset ovat pieniä, pitäisi olla huima polte, että lähtisin uusiin poliittisiin tehtäviin, Haglund näki.

Haglund on vaitonainen jatkosuunnitelmistaan. Haglund on kansanedustaja, jonka kausi eduskunnassa jatkuu vuoteen 2019.

– En ole tehnyt mitään ratkaisuja. Puheenjohtajuudesta luopuminen oli tarpeeksi vaikea ratkaisu. Nyt pitää huilata ennen kuin pohtii omaa tulevaisuutta. En ole poissulkenut, että olisin seuraavissa vaaleissa ehdolla. En ole myöskään päättänyt olla vaaleissa mukana, enkä ole mitään muutakaan päättänyt, Haglund vakuutteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    10. 10

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. Näytä lisää