Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pääsiäiskukko ei laula

Kommentti
Paasto päättyy sunnuntaina, paitsi meillä, joilla se ei ehtinyt edes alkaa, kirjoittaa Kati Tervo.
Useimmat paastoajat syövät laskiaisesta pääsiäiseen kevennettyä kasvis- ja kalaruokaa. Lihaa pyritään välttämään. Iso enemmistö suomalaisista ei paastoa päivääkään. Aiomme silti nauttia juhlaherkuista täysin palkein hyvällä omalla tunnolla. Mämmiä ja pashaa syö sekä kristitty että pakana.

Kaikilla meillä on omat makoisimmat pääsiäisherkkumme: pojalla mämmi, miehellä pasha ja minulla mignon-muna. Emme kuulu kirkkoon. Meidän pääsiäisessä korostuvat ruoka, kukat, munakoristeet ja kevät.

Karitsan viuluun teen viiltoja valkosipulinkynsille, hieron suolaa pintaan ja tuoretta rosmariinia ripottelen kourallisen komeuden päälle. Tuntuu turvalliselta iskeä paistomittari lihaan. Siitä näkee, onko liha punertavaa vai täysin kypsää. Tästäkin voi keskustella perheen kanssa. Kuinka paisti halutaan? Rosee voittaa. Ruuan aromin kuuluu vallata koko koti ja levitä rappuunkin. Meillä tuoksuu rasva ja valkosipuli, kun lampaan viulu soi.

Ruokahalu saa yltyä suureksi, niin että kaikki käyvät vuorollaan kurkkimassa uunin luukusta ruuan valmistumista. Sylkirauhaset heräävät ja kuolaa nieleskellään. Ihminen on peto, kun se nälissään kärkkyy lihaa.

Eivät nämä voi asua asunnossa, jossa on makeaa käden ulottuvilla.

Tänä vuonna muussaan keltaisen juuressoseen lantusta, porkkanasta ja jauhoisesta perunasta. Pari isoa kaapaisua voita saa soseen kiiltämään. Persilja sopii koristeeksi ja makua antamaan. En ymmärrä minttuhyytelövillitystä lampaan kanssa. Palautuu lähinnä mieleen nuorena liikaa juotu Creme de menthe -likööri, joka ei pysynyt sisällä. Mieluummin mustaherukkaa, puolukkaa, myös pihlajanmarja käy.

Järkeä ruokapöydässä mitataan sillä, onko kasviksia tarjolla. Täyteläisen ruuan kylkeen pilkon ja sekoitan raikkaan ja rapsakan salaatin vesimelonista, kurkusta, artisokansydämistä ja romaine-salaatista. Sunnuntaina kolesteroliarvot pomppivat iloisesti korkeuksiin.

Jos pääsiäisemme etenee perinteisin menoin, niin pashat, mämmit ja munat on syöty jo pitkäperjantaina. Perheeni ei malta mieltään sunnuntaihin. Lapsuudessa sitä pidettiin vasta suurena herkuttelupäivänä. Eivät nämä voi asua asunnossa, jossa on makeaa käden ulottuvilla.

Minua katsotaan vinoon, kun panttaan suklaamunaani sunnuntaihin ja isken hampaani siihen vasta myöhään iltapäivällä. Siis silloin kun muut ovat varmasti omat herkkuvarastonsa tyhjentäneet. Hiljainen ja viipyilevä suklaahetkeni nyppii miestäni. Hän luulee, että jotenkin tahallani ärsytän häntä. En todellakaan. Joka vuosi tämä keskustelu käydään. Se on traditio.

Lapsuudenkodissa oli hauska lasten pääsiäisperinne. Palmusunnuntaista pääsiäiseen pääsiäiskukko piilotteli namuja. Äiti istahti ruokapöydän ääreen ovelasti hymyillen ja alkoi ihmetellä, minneköhän kukko on mahtanut tänään munia. Aarre, pari karkkia, odotteli pikkuruisessa pärekorissa milloin missäkin, vaatekomerossa, kirjahyllyssä tai keittiön alakaapissa.

Viikko huipentui pääsiäisaamuun, jolloin löysin yllätysmunilla ja kiiltokuvilla täytetyn ison pahvisen munan sängyn alta. Sitä ei ollut kätkenyt kukko, vaan itse pääsiäisjänis.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    4. 4

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    8. 8

      Kommentti: Vastamielenosoituksessa oli silmiinpistävä piirre alusta lähtien

    9. 9

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    10. 10

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    9. 9

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    2. 2

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    3. 3

      Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

    4. 4

      Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. Näytä lisää