Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Aarnio-käräjien loppusuora meni salaiseksi – oikeus kertoi kaksi syytä suljettuihin oviin

Oikeudenkäynti
Vyyhden viimeisessä haarassa Jari Aarnion syytetään vuotaneen asianajajalle salaisia tietoja peitepoliiseista ja tietolähdetoiminnasta.
Helsingin käräjäoikeuden valtava urakka huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapauksessa päättyy salaisissa merkeissä. Aarnio-vyyhdin viimeisen haaran käsittelyn alussa julkista oli virkasalaisuuden rikkomista koskevan syytteen luku, sen kiistäminen ja lyhyet asiaesittelytiivistelmät.

Käräjäoikeus päätti käsitellä muutoin kokonaan yleisöltä suljettuna.

Oikeus perusteli päätöstään sillä, että Aarnion epäillään vuotaneen tietoja poliisin peite- ja tietolähdetoiminnasta. Käsittelyn osittainenkin julkisuus voisi oikeuden mukaan vaarantaa valeostoihin tai peitetehtäviin liittyneiden henkilöiden turvallisuuden.

Toisaalta syytettyjen oikeusturva voisi käräjäoikeuden mukaan kärsiä hajanaisuudesta, jos käsittely yritettäisiin jaotella julkisiin ja salaisiin osioihin.

Päätös tarkoittaa sitä, että Aarnio-jutun koko loppusuora käräjäoikeudessa on salainen. Vuotojuttua käsitellään tänään ja huomenna, jonka on tarkoitus olla koko jutun viimeinen käsittelypäivä, ellei juttu veny varapäiville.

Jo viime viikolla käräjäoikeudessa salattiin jutun toiseksi viimeinen haara, jossa Aarniota syytettiin entisen F1-kuljettajan Mika Salon tietojen vuotamisesta.

Peitepoliisi Mikke houkutteli

Aarnion viimeinen vuotosyyte liittyy tapaukseen, jossa Vantaan poliisi vuonna 2006 takavarikoi 10000 ekstaasitablettia maastokätköstä.

Kolme vuotta myöhemmin kaksi jutussa törkeistä huumerikoksista tuomittua miestä alkoi esittää väitteitä, että poliisi oli yllyttänyt heidät rikokseen valeostolla ja käyttänyt tässä lainvastaisesti hyödykseen siviilihenkilöä.

Aarnion epäillään paljastaneen toisen miehen asianajajalle Paul Perovuolle muun muassa poliisin tietolähteenä toimineen miehen ja peitepoliisien henkilöllisyydet.

– Tässä asiassa käsitellään poliisitoiminnan kaikkein arimpia ja pyhimpiä menetelmiä, joiden salassapitoa koko poliisi ylintä johtoa myöten lähes hysteerisellä tavalla valvoo. Tällainen menettely ei ole virkamiehelle millään lailla hyväksyttävää, varsinkin kun ottaa huomioon tietojen laadun, syyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen jyrähti.

Jutun julkisessa esitutkinta-aineistossa olevista Aarnion ja Perovuon välisistä sähköposteista käy syyttäjien mukaan ilmi, että Aarnio auttoi asianajajaa tutkintapyynnön laatimisessa.

Tutkintapyynnön mukaan ”GG”-nimellä kutsuttu poliisin tietolähde ja Mikke-nimellä toiminut peitepoliisi houkuttelivat Perovuon päämiehen huumekauppoihin.

”Tässä vaiheessa toinen poliisi joka osallistui valeostoon astui kuvioon. Kutsun häntä tässä vaiheessa rahasäkki-poliisiksi. Poliisi Mikke selitti, että tämä rahasäkkimies olisi kaveri, jonka kanssa hän olisi ostamassa ekstaasit ja pyysi tätä näyttämään rahoja repussa,” Perovuon päämies selosti tutkintapyynnössä.

Kaksi keskusrikospoliisin peitetoiminnasta vastannutta poliisia joutuikin syytteeseen laittomasta valeostosta, mutta heidän syytteensä hylättiin.

Aarnio kiistää

Aarnio kiistää vuotosyytteen. Asianajaja Riitta Leppiniemen mukaan hän kiistää valmistelleensa Paul Perovuon kanssa tutkintapyyntöä tai paljastaneensa tietolähteen henkilöllisyyttä tai peitepoliiseja tai tietoa poliisin salaisista taktisista ja teknisistä menetelmistä.

– Hän on yleisellä tasolla vuonna 2009 keskustellut asiakokonaisuuteen liittyvästä ongelmatiikasta, mutta Perovuo on saanut kaiken tiedon päämieheltään, Leppiniemi sanoi.

Aarnion ohella jutussa on syytettynä virkavelvollisuuden rikkomisesta hänen entinen alaisensa, rikostarkastaja Petri Rainiala. Syyttäjän mukaan Rainiala sai tietää Aarnion vuotaneen tietoja Perovuolle, mutta ei tehnyt asiasta ilmoitusta syyttäjälle.

Myös Rainiala kiistää syytteen. Väitetty rikos tapahtui aikana, jolloin huumepoliisiin kohdistetut rikos- ja muut epäilyt olivat laajalti esillä julkisuudessa. Rainialan väitetään saaneen Aarnion rikoksen tietoon saamissaan sähköposteissa.

– Tapaus oli tuolloin yleisesti tiedossa koko valtakunnassa, erityisesti poliisikunnassa. Lisäksi Helsingin poliiseja oli epäiltyinä, kaikenlaista kantelua ja lausumaa tehtiin. Perovuo ei ollut ainoa asiaan liittynyt asianaja. Rainiala ei nähnyt viesteissä mitään sellaista, mihin olisi pitänyt reagoida, asianajaja Jukka Rahikkala sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. 6

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  7. 7

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  8. 8

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  9. 9

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  10. 10

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  8. 8

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. Näytä lisää