Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bussiyhtiöt varautuvat ruuhkayllätyksiin – ”Tietyllä reiteillä voidaan puhua myyntipiikistä”

Linja-autoliikenne
Kaukoliikenteen bussilippuja on myyty huomattavasti enemmän kuin tavallisena torstaina.

KAUKOJUNALIIKENTEEN pysähtyminen pisti monen matkasuunnitelmat uusiksi torstaina. Helsingin rautatieasemalla oli hyvin hiljaista, mutta myös Kampin linja-autoasemalla oli kello seitsemän ja kahdeksan välillä varsin rauhallista.

– Junalla piti mennä, mutta lippua en ollut ostanut, totesi Helsingistä Tampereelle lähdössä ollut Joel Ojala.

Aikataulut eivät kuitenkaan aiheuttaneet miehelle päänvaivaa, ja Onnibus-lipun hän oli hankkinut jo keskiviikkoiltana.

– Aika hyvin bussejakin menee. Yllättävän vähän täällä on kyllä porukkaa, Ojala totesi.

Myös kotiseuduilleen Pohjanmaalle matkalla ollut Irma Mäki oli ajatellut kulkevansa välin junalla. Matka alkoi kuitenkin torstaiaamuna ensin bussilla kohti Tamperetta.

– Bussilipun sain ostettua aamulla, mutta minulle sanottiin, että aika täyttä on, joten varasin paikkalipun, hyvissä ajoin linja-autoasemalle saapunut Mäki kertoi.

ONNIBUSIN toimitusjohtaja Pekka Möttö uskoo, että lakko aiheuttaa iltapäivällä ainakin jonkin verran ruuhkaa bussiliikenteessä.

– En minä sitä tietenkään toivo, mutta näin saattaa käydä. Toki ruuhkaa on kaikkina viikonpäivinä, mutta nyt laitamme todennäköisesti liikkeelle lisää autoja, Möttö sanoo.

– Toivon, ettei tule kamalasti ihmisiä, jotka eivät ole ostaneet lippua etukäteen. Silloin voi tulla yllätyksiä.

Onnibus myy suurimman osan lipuistaan verkossa ja istumapaikka on taattu niille, jotka ostavat lipun ennakkoon. Möttö sanoo, että konduktöörien lakko näkyy kiistatta bussilippujen kysynnässä.

– Kiistatta on normaalitorstaista poikkeavaa kysyntää kaikissa suunnissa. Tietyllä reiteillä voidaan puhua ihan myyntipiikistä.

Lappeenrannan, Jyväskylän ja Seinäjoen reiteillä vuoroja jouduttu jopa tuplaamaan.

Bussilipun sain ostettua aamulla, mutta minulle sanottiin, että aika täyttä on.

SAMANKALTAISEN viestin välittää myös Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.

– Kysyntä reiteille, joilla junaliikenne yleensä liikennöi, on ollut selvästi vilkkaampaa kuin tavallisena torstaina. Verkkokaupasta ostetaan lippuja vielä ihan lähtöihin asti ja siitä tiedetään, että päivästä tulee vilkas, Alanko sanoo.

Pohjolan Liikenne ei ole vielä ei laittanut lisää autoja liikenteeseen, mutta valmius tähän on varattu.

Alanko arvioi, että pitkille kaupunkien välisille yhteyksille kysyntää riittää melkoisesti, mutta kaikista lyhyimmillä reiteillä se saattaa jopa laskea.

– Vuorotarjontaa on aika tiheä kaupunkien välisillä yhteyksillä ja uskon, että matkustajat mahtuvat hyvin kyytiin. Lyhyitä kaupunkien välisiä yhteyksiä saatetaan jättää tekemättäkin, pidetään etäpäiviä ja sellaista, hän sanoo.

Toivon, ettei tule kamalasti ihmisiä, jotka eivät ole ostaneet lippua etukäteen. Silloin voi tulla yllätyksiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  8. 8

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  9. 9

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  10. 10

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. Näytä lisää