Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

EK: 2400 euron kuukausipalkka ei aina kannata – tukia voi saada saman verran

Elinkeinoelämän Keskusliitto perää hallitukselta kovempia toimia kannustinloukkujen purkamiseksi. Nykyään työnteko ei EK:n mukaan aina kannata edes 2400 euron kuukausipalkalla.
Hallitus esitti tiistaina useita toimia, joilla se pyrkii parantamaan työllisyyttä ja edistämään yrittäjyyttä. EK:n mukaan nyt esitetyt toimet eivät riitä purkamaan kannustinloukkuja.

EK:n johtaja Ilkka Oksala esittää tiistaina julkaistussa tiedotteessa työn verotuksen keventämistä sekä muutoksia tulosidonnaisiin päivähoitomaksuihin, asumistukeen ja toimeentulotukeen. Lisäksi EK haluaa, että työttömyysturvan vastikkeellisuutta ”terävöitetään” hallituksen linjausten pohjalta.

– Tällä hetkellä monessa perheessä yhden vanhemman 2 400 euron kuukausitulot eivät lisää perheen käytettävissä olevia tuloja verrattuna sosiaaliturvan varassa elämiseen. Tällaiset kannustinloukkuongelmat on poistettava, Oksala kommentoi tiedotteessa.

Kelan pääjohtaja lisäisi kannustimia

Samantyyppisiä lukuja on esitetty julkisuudessa ennenkin. Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä kritisoi kannustinloukkuja joulukuussa. Hän esitteli Turun yliopiston seminaarissa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen muistiota, jonka mukaan joissakin tapauksissa ansiotöihin ei taloudellisista syistä kannata hakeutua alle 2600 euron kuukausipalkalla.

Hyssälä kertoi tuolloin IS:lle, että haluaisi poistaa sosiaaliturvan byrokraattisuutta ja lisätä sosiaalitukeen kannustimia. Hän myös pohti eri tukimuotojen yhdistämistä.

– Yrittäjyyden, sirpaletyön, työttömyyden ja vaikkapa omaishoitajuuden vaihtelevuus on elämässä yleistä. Turvan pitäisi rohkaista jonkinlaiseen riskinottoon työpaikan säilyttämisen vuoksi tai sesonkiluonteiseen yrittäjyyteen, Hyssälä kommentoi joulukuussa.

Hallitus esitti tiistaina muun muassa työnäytepalvelua, jossa työtön menisi vapaaehtoisesti lyhyeksi aikaa töihin työnantajalle ilman työsuhdetta. Myös työttömien mahdollisuuksia sivutoimisen yrittäjyyden aloittamiseen aiotaan parantaa.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) ilmoitti, että pakettiin sisältyy myös toimia työttömyysturvan tiukentamiseksi. Velvollisuutta ottaa työtä vastaan tiukennetaan ja alueellista liikkuvuutta lisätään. Samalla työttömille tulee aiempaa tiukempi velvollisuus osallistua kaikkiin työllistymistä edistäviin palveluihin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

  3. 3

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  4. 4

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Keskustan lehdessä rankkaa tekstiä hallituskumppaneista – ”Berner sai raukkamaisen kohtelun”

  8. 8

    Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

  9. 9

    Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

  10. 10

    Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  9. 9

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  10. 10

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Poliisin kiinniottama mies kuoli Vantaalla

  3. 3

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  4. 4

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. Näytä lisää