Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Perjantain lumiennuste tarkentui – viikonloppuna pamahtaa reilusti plussaa!

Osaan Suomea on tulossa perjantaina kunnon lumisateet, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman ennustaa. Lunta voi tulla reilusti yli kymmenen senttimetriä.
Torstaina moni suomalainen heräsi kylmään aamuun. Ilmamassa on koko Suomessa talvinen ja se näkyy sääennusteessa. Perjantain lumisadealue osuu ennusteen mukaan sittenkin vain osaan Suomesta, toisin kuin vielä aamun ennusteessa arvioitiin.

– Lumisadealue näyttää siirtyvän sittenkin itäisemmälle reitille. Se tarkoittaa sitä, että aamukuudelta alkaa sataa lunta linjan Parikkala – Joensuu – Lieksa itäpuolella. Lunta tulee eniten todennäköisesti Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa. Siellä lunta voi tulla toistakymmentä senttimetriä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman kertoo.

Joensuun seudun lumisateet ovat Nymanin mukaan sitten jo oma lukunsa.

– Joensuu on jo sillä rajalla, tuleeko sinne kuitenkaan kovin paljon lunta. Sadealue on tällä kertaa sillä tavoin erikoinen, että sen reuna on hyvin terävä. Alueelta toiselle kuljettaessa sää voi muuttua parinkymmenen kilometrin matkalla kovasta lumisateesta täysin sateettomaksi, hän korostaa.

Nyman huomauttaa, että siellä, missä sataa lunta, sade jatkuu noin vuorokauden.

– Pohjois-Karjalassa ja varsinkin Ilomantsissa sataa siis ennusteen mukaan lunta vielä lauantaina, mahdollisesti aamupäivään asti. Lumisadealueilla lämpötilat painuvat myös pakkasen puolelle, Nyman painottaa.

Perjantain ja lauantain välinen yö on lisäksi koko maassa kylmä.

– Lauantaina tulee käänne säässä ja lämpötilat alkavat nousta yleisesti koko maassa ja varsinkin Länsi-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla. Siellä päivälämpötilat voivat olla lauantaina +12 tai +13 astetta , hän kertoo.

Itä-Suomessakin lämpötila alkaa nousta lauantaina.

– Maan itäosissakin päivälämpötila nousee lauantaina noin kymmeneen asteeseen, hän arvioi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    9. 9

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää