Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jättilista: Yksille 3000 €/kk, toisille vain 1200 €/kk – Suomen kaupunkien keskieläkkeissä isot erot

Eläke-Suomi: Etelän kaupungeissa asuvat saavat eläkettä jopa 3 000 euroa kuussa, maaseudulla reilut 1 000 euroa.

KAUNIAISTEN kaupunki huitelee omassa sarjassaan, kun etsitään maan rikkaimpia eläkeläisiä.

Huom! Katso kotikuntasi keskieläke taulukosta jutun lopusta.

Kauniaisissa kaupunkilaisten keskieläke on 2 998 euroa kuukaudessa, kun koko maassa keskieläke on 1 613 euroa kuukaudessa, ilmenee Eläketurvakeskuksen ja Kelan viime vuoden lopun tilastosta.

Maakunnista Uusimaa loistaa muutenkin omassa sarjassaan. Uudellamaalla eläkeläisille maksetaan keskimäärin 1 921 euroa kuukaudessa.

Toisessa ääripäässä ovat Itä-Suomen ja Pohjanmaan maaseutuvaltaiset kunnat. Eläkkeet ovat pari sataa euroa keskivertoa pienemmät.

Häntäsijaa pitää Etelä-Pohjanmaan Isojoki. Kunnassa keskieläke on 1 140 euroa kuukaudessa.


MAALTAPAKO näkyy suomalaisten eläkkeistä, Eläketurvakeskuksen tilastoasiantuntija Heidi Nyman tulkitsee kirjoa. Ihmiset muuttavat työn perässä kaupunkeihin.

– Kaupungeissa on paljon hyviä työpaikkoja, eläkkeetkin ovat silloin korkeammat. Julkisen sektorin työpaikat ovat kaupungeissa, Heidi Nyman sanoo.

Maaseudulle on jäänyt maa- ja metsätaloudesta elantonsa saavia. Maatalousyrittäjillä tulot ovat vaatimattomia, joten eläkkeet jäävät samalla pieniksi.


MAASEUTU kärsii muutenkin vinoutuneesta ikärakenteesta. Syrjäseuduilla asuu suhteessa enemmän eläkeläisiä.

Monessa Itä-Suomen kunnassa eläkeläisiä on yli puolet asukkaista. Maan eläkevaltaisin kunta on Pohjois-Savossa sijaitseva Rautavaara. Kunnassa eläkeläisiä on liki 55 prosenttia asukkaista.

Rautavaara sijoittuu korkealle myös työkyvyttömyyseläkeläisten osuutta laskettaessa. Työkyvyttömyyseläkettä nauttii 18,2 prosenttia kuntalaisista, kun koko maassa vastaava luku on 6,4 prosenttia.

Rautavaaran edelle kiilaa Pohjois-Savossa sijaitseva Tuusniemi. Kunnassa työkyvyttömyyseläkkeellä on 18,5 prosenttia asukkaista.


KUNTALIITON apulaisjohtaja Reijo Vuorento harmittelee, että ikärasismi vaivaa suomalaisten ajattelua.

– Eläkeläisvaltaisia kuntia pidetään auringonlaskun paikkoina.


Vuorento muistuttaa, että eläkevaltaiset kunnat ovat seurausta poliittisesta linjauksesta. Sotien jälkeen piti asuttaa yli 400 000 siirtolaista. Maan johto halusi turvallisuuspoliittisista syistä pitää koko maan asuttuna.

– Nykyisin ikäihmisiä pidetään kuluerinä, Vuorento valittaa.

Eläkeläisten katsotaan olevan rasite kunnan taloudelle. Ikäihmisiä varten pitää rakentaa palvelutaloja ja terveyskeskuksia.

– Jos jossain Yhdysvalloissa ajateltaisiin samalla tavalla ikäihmisistä kuin Suomessa, Florida olisi ongelma-alue, Vuorento vertaa.

”Elämäni parasta aikaa”


SAIMAAN rannalla Savonlinnassa eläkepäiviään viettävä Eeva Rossilahti, 76, sanoo tulevansa hyvin toimeen pienellä eläkkeellään.

– Kun on pienet tulot, on menot sopeutettava niiden mukaan. Minä olen tyytyväinen. Tämä on elämäni parasta aikaa. Kun vain terveyttä piisaa, niin minä en valita.

Terveyttä ja vireyttään Rossilahti pitää yllä muun muassa puutarhatöillä. Niitä avaralla Saimaan rantatontilla riittääkin, varsinkin keväisin.

– Käyn myös käsityökerhossa. Siellä tapaa ystäviä. Se tuo henkistä vireyttä. Kuntoa ylläpidän käymällä kerran viikossa uimassa.

Kunnan keskieläke per kk 2015 (brutto)
Akaa1 461
Alajärvi1 238
Alavieska1 244
Alavus1 288
Asikkala1 523
Askola1 514
Aura1 454
Brändö1 703
Eckerö1 461
Enonkoski1 303
Enontekiö1 366
Espoo2 202
Eura1 480
Eurajoki1 481
Evijärvi1 258
Finström1 621
Forssa1 492
Föglö1 516
Geta1 238
Haapajärvi1 296
Haapavesi1 283
Hailuoto1 576
Halsua1 200
Hamina1 604
Hammarland1 476
Hankasalmi1 302
Hanko1 719
Harjavalta1 556
Hartola1 318
Hattula1 637
Hausjärvi1 476
Heinola1 554
Heinävesi1 315
Helsinki2 008
Hirvensalmi1 377
Hollola1 574
Honkajoki1 197
Huittinen1 362
Humppila1 324
Hyrynsalmi1 270
Hyvinkää1 712
Hämeenkoski1 347
Hämeenkyrö1 474
Hämeenlinna1 650
Ii1 372
Iisalmi1 434
Iitti1 419
Ikaalinen1 456
Ilmajoki1 389
Ilomantsi1 331
Imatra1 608
Inari1 539
Inkoo1 716
Isojoki1 140
Isokyrö1 334
Jalasjärvi1 309
Janakkala1 587
Joensuu1 551
Jokioinen1 484
Jomala1 769
Joroinen1 388
Joutsa1 355
Juankoski1 331
Juuka1 270
Juupajoki1 362
Juva1 291
Jyväskylä1 648
Jämijärvi1 253
Jämsä1 572
Järvenpää1 828
Kaarina1 729
Kaavi1 243
Kajaani1 589
Kalajoki1 320
Kangasala1 598
Kangasniemi1 320
Kankaanpää1 397
Kannonkoski1 267
Kannus1 371
Karijoki1 178
Karkkila1 502
Karstula1 259
Karvia1 214
Kaskinen1 726
Kauhajoki1 281
Kauhava1 348
Kauniainen2 997
Kaustinen1 298
Keitele1 290
Kemi1 599
Kemijärvi1 509
Keminmaa1 611
Kemiönsaari1 462
Kempele1 612
Kerava1 861
Keuruu1 481
Kihniö1 260
Kinnula1 204
Kirkkonummi1 903
Kitee1 335
Kittilä1 367
Kiuruvesi1 261
Kivijärvi1 230
Kokemäki1 421
Kokkola1 485
Kolari1 360
Konnevesi1 290
Kontiolahti1 495
Korsnäs1 230
Koski Tl1 330
Kotka1 644
Kouvola1 621
Kristiinankaupunki1 369
Kruunupyy1 317
Kuhmo1 350
Kuhmoinen1 383
Kumlinge1 485
Kuopio1 586
Kuortane1 283
Kurikka1 339
Kustavi1 536
Kuusamo1 390
Kyyjärvi1 189
Kärkölä1 403
Kärsämäki1 199
Kökar1 422
Köyliö1 412
Lahti1 593
Laihia1 404
Laitila1 360
Lapinjärvi1 342
Lapinlahti1 303
Lappajärvi1 294
Lappeenranta1 602
Lapua1 425
Laukaa1 459
Lemi1 356
Lemland1 850
Lempäälä1 598
Leppävirta1 422
Lestijärvi1 204
Lieksa1 401
Lieto1 587
Liminka1 452
Liperi1 392
Lohja1 666
Loimaa1 395
Loppi1 417
Loviisa1 558
Luhanka1 311
Lumijoki1 294
Lumparland1 553
Luoto1 455
Luumäki1 393
Luvia1 526
Maalahti1 369
Maarianhamina1 907
Marttila1 359
Masku1 614
Merijärvi1 207
Merikarvia1 315
Miehikkälä1 228
Mikkeli1 529
Muhos1 440
Multia1 242
Muonio1 519
Mustasaari1 559
Muurame1 603
Mynämäki1 442
Myrskylä1 391
Mäntsälä1 551
Mänttä-Vilppula1 559
Mäntyharju1 374
Naantali1 753
Nakkila1 482
Nastola1 502
Nivala1 271
Nokia1 599
Nousiainen1 481
Nurmes1 337
Nurmijärvi1 774
Närpiö1 324
Orimattila1 428
Oripää1 298
Orivesi1 446
Oulainen1 396
Oulu1 639
Outokumpu1 382
Padasjoki1 401
Paimio1 596
Paltamo1 336
Parainen1 691
Parikkala1 353
Parkano1 379
Pedersören kunta1 377
Pelkosenniemi1 405
Pello1 322
Perho1 231
Pertunmaa1 232
Petäjävesi1 320
Pieksämäki1 456
Pielavesi1 291
Pietarsaari1 623
Pihtipudas1 253
Pirkkala1 729
Polvijärvi1 215
Pomarkku1 278
Pori1 532
Pornainen1 605
Porvoo1 729
Posio1 253
Pudasjärvi1 252
Pukkila1 408
Punkalaidun1 277
Puolanka1 284
Puumala1 379
Pyhtää1 534
Pyhäjoki1 396
Pyhäjärvi1 358
Pyhäntä1 282
Pyhäranta1 479
Pälkäne1 450
Pöytyä1 367
Raahe1 553
Raasepori1 631
Raisio1 621
Rantasalmi1 312
Ranua1 254
Rauma1 629
Rautalampi1 334
Rautavaara1 224
Rautjärvi1 452
Reisjärvi1 217
Riihimäki1 657
Ristijärvi1 332
Rovaniemi1 618
Ruokolahti1 515
Ruovesi1 395
Rusko1 555
Rääkkylä1 230
Saarijärvi1 345
Salla1 352
Salo1 503
Saltvik1 524
Sastamala1 417
Sauvo1 428
Savitaipale1 359
Savonlinna1 490
Savukoski1 354
Seinäjoki1 571
Sievi1 233
Siikainen1 221
Siikajoki1 355
Siikalatva1 264
Siilinjärvi1 575
Simo1 508
Sipoo1 789
Siuntio1 797
Sodankylä1 461
Soini1 196
Somero1 379
Sonkajärvi1 254
Sotkamo1 383
Sottunga1 692
Sulkava1 292
Sund1 546
Suomussalmi1 321
Suonenjoki1 347
Sysmä1 324
Säkylä1 600
Taipalsaari1 592
Taivalkoski1 295
Taivassalo1 418
Tammela1 457
Tampere1 680
Tervo1 249
Tervola1 408
Teuva1 302
Tohmajärvi1 331
Toholampi1 254
Toivakka1 373
Tornio1 522
Turku1 700
Tuusniemi1 293
Tuusula1 821
Tyrnävä1 316
Ulvila1 523
Urjala1 335
Utajärvi1 282
Utsjoki1 501
Uurainen1 328
Uusikaarlepyy1 348
Uusikaupunki1 555
Vaala1 336
Vaasa1 666
Valkeakoski1 661
Valtimo1 241
Vantaa1 839
Varkaus1 535
Vehmaa1 331
Vesanto1 240
Vesilahti1 358
Veteli1 247
Vieremä1 229
Vihti1 730
Viitasaari1 332
Vimpeli1 347
Virolahti1 352
Virrat1 363
Vårdö1 581
Vöyri1 361
Ylitornio1 307
Ylivieska1 467
Ylöjärvi1 552
Ypäjä1 348
Ähtäri1 404
Äänekoski1 508

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää