Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Teitkö veroehdotukseen muutoksia? Näin suureen ihmismassaan verottaja ottaa uudelleen yhteyttä

Verottaja pyytää selvityksiä ja tarkastaa kuitteja vuosittain muutamalta sadalta tuhannelta verovelvolliselta.
Verottaja lähetti maalis-huhtikuussa koteihin esitäytetyn veroilmoituksen. Mahdolliset korjaukset pitää tehdä viimeistään toukokuun alkupäivinä.

Veroilmoituksen jättämisen jälkeen verottaja voi tehdä tarkentavia kysymyksiä.

Milloin verottaja kysyy kuitteja?

– Lähtökohtaisesti verottaja kysyy kuitteja sekä satunnaisotannalla että sellaisissa tilanteissa, jotka meidän mielestämme edellyttävät tarkempaa tutkintaa. Kumpaakin menetelmää käytetään aiheesta riippumatta, ylitarkastaja Ville Niemeläinen verohallituksesta vastaa.

– Olipa kyseessä esimerkiksi tulonhankkimiskulut tai kotitalousvähennys, ei ole rajattu, että vain toista menetelmää käytetään. Kaikessa voidaan käyttää kumpaakin.

Mitkä ovat yleisimmät aiheet?

– Asiakkaat kysyvät lukumääräisesti eniten tulonhankkimiskuluista ja kotitalousvähennyksestä. Meidän kiinnostus tositteisiin liittyy paljolti siihen, kuinka paljon on tapauksia. Eniten asiakkaiden vaatimiin asioihin meidän pitää luonnollisesti myös lukumääräisesti puuttua.

Mistä asioista verottaja kysyy tositteita?

– Kaikki kyselyt eivät välttämättä liity kuitteihin. Meillä kysytään myös lisäselvityksiä.

– Kaikista asioista ei voida kysyä tositteita. Kun on joku laskennallinen kulu, jossa ei synny tositetta eikä jälkeä. Jos on esimerkiksi työmatkakulut oman auton käytön mukaan. Siihen ei liity laskua, jota voisimme kysyä.

– Osaan löytyy hyvin selkeästi tosite. Jos asiakas kiistää palkan vuosi-ilmoituksen, pyydetään pankkitiliote ja nähdään, miten paljon konkreettisesti on tullut palkkaa. Kotitalousvähennykseen liittyy lasku, jolloin me voimme kysyä laskua nähtäväksi.

Miten paljon verottaja pyytää lisäselvityksiä tai tositteita?

– Siitä on vaikea saada tarkkaa tietoa, mutta käytännössä puhutaan joistakin sadoista tuhansista vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    2. 2

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

    5. 5

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    8. 8

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Jouni Hynynen Annalle Mari Perankoskesta – tiesi heti suhteen toimivan: ”Marilla on niin hyvä peppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    2. 2

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

    5. 5

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    6. Näytä lisää