Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Apulaispoliisipäällikköä syytetään neljän naissihteerin pahoinpitelystä

Syyttäjä vaatii Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikölle Reijo Tapio Lakaselle tuntuvaa sakkorangaistusta muun muassa neljästä pahoinpitelystä. Uhrit ovat Lakasen entisiä alaisia, jotka ovat työskennelleet sihteereinä Itä-Uudenmaan poliisin lupapalvelupuolella.
Kihlakunnansyyttäjä Sinikka Paasivirran mukaan Reijo Tapio Lakanen syyllistyi rikoksiin vuoden 2012 toukokuun ja vuoden 2013 joulukuun välisenä aikana. Uhrit, neljä naissihteeriä eivät työskentele enää Lakasen alaisuudessa.

Syyttäjän mukaan Lakanen on kohdistanut sihteereihin muun muassa epäasiallista kohtelua. Asian oikeuskäsittely alkoi Vantaan käräjäoikeudessa tiistaina.

– Epäasiallinen kohtelu on ilmennyt muun muassa uhkailuna, nimittelynä, vähättelynä, porukan jakamisena hyviin ja huonoihin tyyppeihin, syyttäjän jättämässä haastehakemuksessa luetellaan.

Syyttäjän näkemyksen mukaan sihteereihin kohdistunut pahoinpitely on nimenomaan ollut henkistä.

Huomautti puheviasta

Syyttäjän mielestä Lakanen olisi esimerkiksi huomautellut yhden sihteerin r-puheviasta. Syyttäjän mukaan Lakanen myös eristi saman sihteerin erilaisista tilaisuuksista, kuten punttisalin avajaisista ja erään naispoliisin syntymäpäiväkutsuilta. Syyttäjän mukaan Lakanen ei olisi antanut sihteerille myöskään ehjää työtuolia rikkinäisen työtuolin tilalle.

Toista sihteeriä Lakanen olisi syyttäjän mukaan muun muassa nimitellyt perjantaipalavereissa sekä haukkunut häntä useaan otteeseen kauheaksi ihmiseksi. Kolmannelle ja neljännelle sihteerille Lakanen olisi syyttäjän mukaan lähettänyt muun muassa uhkaavia sähköposteja sekä haukkunut ja nimitellyt heitä.

Syyttäjän mukaan Lakanen on saanut tiedon siitä, että sihteerit ovat kokeneet Lakasen toimet henkisesti kuormittavina. Syyttäjän mielestä Lakanen on tästä huolimatta työnantajan edustajana laiminlyönyt epäkohdan poistamisen.

Haastehakemuksen mukaan kaikki sihteerit jäivät Lakasen toimien takia eripituisille sairauslomille. Sihteerit kärsivät muun muassa uniongelmista, painajaisista, minkä lisäksi osa sihteereistä kärsi stressistä.

Syyttäjä vaatii Lakaselle tuntuvaa, vähintään 80 päiväsakon rangaistusta työturvallisuusrikoksesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja neljästä pahoinpitelystä.

Lakanen kiistää rikokset

Lakasen käräjäoikeuteen toimittamasta kirjallisesta vastauksesta ilmenee, että hän kiistää kaikki rikokset.

– Lakanen on kiistänyt esitutkinnassa ja kiistää edelleen tässä vastauksessa syyllistyneensä asiassa mihinkään rikokseen, kirjallisessa vastauksessa todetaan.

Lakanen sanoo, ettei ole kertomansa mukaan kohdellut henkilöstöä epäasiallisesti, eikä ole eristänyt ketään työyhteisöstä.

– Lakanen myös kiistää laiminlyöneensä puuttua epäkohtiin, joita hänen tietoonsa olisi tullut, Lakasen vastauksessa kirjoitetaan.

– Väitteet liittyen Lakasen menettelyyn ja Lakasen laiminlyönteihin ovat tulleet hänelle yllätyksenä, kirjallisessa vastauksessa selvitetään.

Asian käsittelyyn on varattu oikeudessa yhteensä kuusi päivää. Oikeudenkäynnin on määrä päättyä ensi viikon torstaina.

Poliisipäällikkö pitää asiaa vakavana

Lakanen toimii yhä virassaan, eikä häntä ole siis pidätetty virasta. Harkinta asiassa tehtiin vuoden 2015 tammikuussa. Lakanen on vastannut Itä-Uudenmaan poliisin lupapalveluista. Poliisilaitoksella on yhteensä kolme apulaispoliisipäällikköä.

– Silloin käytössä olevien tietojen perusteella arvioitiin, ettei ole tarvetta ryhtyä virkamiesoikeudellisiin toimenpiteisiin, Itä-Uudenmaan poliisipäällikkö Kari Rantala sanoo.

Tilannetta arvioidaan uudelleen sen jälkeen, kun oikeus on antanut asiassa tuomion. Rantala suhtautuu tilanteeseen vakavasti.

– Nämä ovat totta kai vakavia asioita, jotka täytyy selvittää. Nyt ollaan siinä pisteessä, että tuomioistuin tätä arvioi ja katsoo, onko näihin tekoihin syyllistytty, Rantala tähdentää.

Hänen mukaansa työilmapiiri on parantunut väitetyn rikoksentekoajan jälkeen.

– Siellä työyhteisössä, jossa Lakanen on toiminut, on tehty paljon toimenpiteitä, joilla sitä ilmapiiriä on parannettu. Olen ymmärtänyt, että se (työilmapiiri) on mennyt selvästi parempaan suuntaan, Rantala väittää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  6. 6

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  7. 7

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  8. 8

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  9. 9

    Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

  10. 10

    Nyt se selvisi: Nämä asiat WhatsApp kertoo poliisille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  6. Näytä lisää