Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Portugalin porsaanreikäkin menee kiinni: suomalaiselle eläkeläiselle jää vielä kaksi veroparatiisia

Verotus
Portugalin, Espanjan ja Ranskan porsaanreikien tukkeuduttua suomalaiselle veropakolaiselle jää vielä kaksi maata jäljelle: Japani ja Tansania.
Suomi on päässyt neuvottelutulokseen Portugalin kanssa eläketulojen verovapauden poistamisesta.

Samankaltaisen verosopimuksen Suomi on jo tehnyt Espanjan kanssa. Suomi ja Espanja ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Suomessa eduskunta on jo hyväksynyt sopimuksen.

– Meillä on kolmesta ongelmamaasta jäljellä vielä Ranska. Sen kanssa ollaan käynnistämässä neuvotteluja, Suomen valtion pääneuvottelija, hallitusneuvos Antero Toivainen valtiovarainministeriöstä suunnittelee.

Monet eläkeläiset ovat muuttaneet Portugaliin, Espanjaan ja Ranskaan verovapauden houkuttelemina. Mailla on ollut verosopimus, jonka mukaan yksityisen sektorin eläkkeitä ei veroteta lähtömaassa.

Portugali on ollut viime aikoina paljon esillä. Maahan on muuttanut eläkkeelle jääneitä toimitusjohtajia, muun muassa Nokian Renkaiden Kim Grahn, Keskon Martti Halmesmäki ja Rautaruukin Sakari Tamminen. Vanhan verosopimuksen ansiosta he saavat eläkkeensä puhtaana käteen.

Kun Välimeren veroparatiisit sulkeutuvat, suomalaiselle eläkeläiselle jää vielä muutama maa, joissa hänen ei tarvitse maksaa veroa yksityisen sektorin eläkkeestä.

– Maita on ihan vain kourallinen eivätkä maat ole samalla tavalla merkityksellisiä kuin Välimeren maat. Mieleen tulevat Japani ja Tansania, Toivainen luettelee.

Toivainen suunnittelee, että Välimeren maiden jälkeen neuvottelut käynnistyvät Japanin ja Tansanian kanssa verokohtelusta.

Toivainen ei pidä näitä veroparatiiseja samanlaisina kikkailun kohteina.

– Kukaan ei varmaan ajattele, että suomalaisella eläkkeellä kauhean hyvin pärjäisi Japanissa. Tansania on taas sitten muista syistä vähemmän kiinnostava.

Tansanian ja Japanin kanssa Suomella ovat voimassa vanhat verosopimukset.

– Kun sopimukset on aikoinaan tehty, on ollut varmaan samanlainen tilanne, kun on neuvoteltu Espanjan, Ranskan ja Portugalin sopimukset. Ei ole ajateltu, että verottamisoikeuden säilyttäminen Suomessa olisi tärkeää.

Kun sopimukset on aikoinaan tehty, on ollut varmaan samanlainen tilanne, kun on neuvoteltu Espanjan, Ranskan ja Portugalin sopimukset. Ei ole ajateltu, että verottamisoikeuden säilyttäminen Suomessa olisi tärkeää.

Portugalin kanssa Suomi on neuvotellut uudesta verosopimuksesta vuodesta 2013 saakka. Neuvottelutuloksen syntymisestä valtiovarainministeriö ilmoitti lauantaina.

Portugalin kanssa tehdystä tuoreesta neuvotteluratkaisusta Toiviainen sanoo, että sopimus etenee seuraavaksi allekirjoitettavaksi. Allekirjoituksen jälkeen sopimus pitää hyväksyä molempien maiden parlamentissa.

– Ennen kuin tämä uusi sopimus on koko laajuudessaan sovellettavana, menee jonkin verran aikaa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aikaisin ajankohta on vuoden 2017 alku.

Toiviainen uskoo, että Suomen eduskunta voi hyväksyä sopimuksen nopeasti. Portugalissa sopimuksen ratifiointi voi kestää kauemmin.

Toiviainen ei kerro sopimuksen sisällöstä. Hän sanoo, että sopimus tulee julkiseksi sen jälkeen, kun maat ovat sen allekirjoittaneet.

– Valtiot sitoutuvat sopimukseen allekirjoituksella. Tämä on herkkä asia monesta syystä. Olisi epäeettistä jos toinen osapuoli kertoo etukäteen sopimusluonnoksen sisällöstä.

Espanjan kanssa Suomi on neuvotellut uuden verosopimuksen, jonka mukaan Suomi voi ryhtyä verottamaan yksityisellä sektorilla saatuja eläkkeitä. Nykyisin julkisen palveluksen eläkkeistä on joutunut maksamaan veroa Suomeen. Tilanne ei muutu julkisen palveluksen eläkkeissä mitenkään.

Toiviainen sanoo, ettei uusi verosopimus merkitse suuria tulovirtoja valtion talouden kannalta. Kyse on muutamasta kymmenestä miljoonasta eurosta vuodessa.

– Sopimus sulkee sellaisen kiihokkeen, että pelkästään muuttamalla Suomesta Espanjaan pääsee eroon Suomen verotuksesta. Ihmiset voivat sitten harkita, menevätkö he Espanjaan muista syistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    9. 9

      Autosport: Jari-Matti Latvala pahoitti mielensä huhuista: ”Olin todella poissa tolaltani”

    10. 10

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    9. 9

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    10. 10

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    6. Näytä lisää