Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Salama jysäytti rintamamiestalon tuleen Espoossa – palomestari: ”En ole moista ennen nähnyt”

Naapuri kuuli pamauksen ja soitti hätäkeskukseen.
Salama sytytti vanhan rintamamiestalon tuleen Espoon Lippajärvellä lauantaina iltapäivällä.

– Naapuri oli kuullut hirveän pamahduksen ja nähnyt, että särkyneestä ikkunasta alkoi tupruta savua, kertoo päivystävä palomestari Kalle Ristola Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Talon asukas ei ollut kotona, mutta sitä ei tiedetty, kun pelastuslaitos saapui paikalle. Hälytys tehtiin kello 14.48.

– Sinne meni kuusi savusukeltajaa sisään, Ristola kertoo.

Poliisi sai myöhemmin asukkaan kiinni puhelimella.

– En ole moista ennen nähnyt, Ristola sanoo.

Salama oli kuorinut 10-senttiä leveälti kaarnan pois isosta pihamännystä. Ylhäältä alas.

Puhelimen ilmajohto tuhoutui täysin. Se kohta seinää, jossa johto oli mennyt sisään taloon, oli palanut laajalti mustaksi.

Ristola epäilee syttymissyyksi oikosulkua.

Pelastuslaitos sai palon hallintaan nopeasti. Irtaimisto tuhoutui ja seinät menivät mustiksi ja savua tuli paljon, mutta talon rakenteet jäivät ehjiksi.

Rintamamiestalossa on puolitoista kerrosta ja kellari.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  6. 6

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Tuhoisa tulipalo yökerhossa Yhdysvalloissa – 9 kuollut, 15 kateissa

  10. 10

    Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  6. 6

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  7. 7

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  4. 4

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  5. 5

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  6. Näytä lisää