Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Linnan juhlissa laulullaan liikuttanut Armas Ilvo, 95, teki comebackin – ja millä tavalla! Katso video

Veteraanipäivä
Viime vuoden Linnan juhlat muistetaan sotaveteraani Armas Ilvon koskettavasta lauluesityksestä.
Keskiviikkona hän oli yllätysesiintyjä aivan täyden Ouluhallin lavalla Kansallisen veteraanipäivän juhlassa.

Juhlan ohjelmaan oli merkitty Veteraanin iltahuuto, mutta vasta hallissa yleisölle selvisi, kuka solistina lauloi. Ryhti oli tallella ja ääni oli kunnossa, kun talvisodan veteraani Armas Ilvo kajautti:

– Rannalle himmeän lahden, aurinko laskenut on...

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuunteli vaikuttavaa show’ta vakavana. Kasvoilla oli samanlaista kunnioitusta kuin joulukuussa, kun Ilvo lauloi hänelle ensimmäisen kerran. Esitys oli nytkin erittäin väkevä ja kaikui kaikkien veteraanien äänellä.

– Himmetä ei muistot koskaan saa, irrotteli Ilvo sydämensä kyllyydestä laulun lopussa.

Simossa asuva 95-vuotias Armas Ilvo hurmasi joulukuussa suomalaiset paitsi laulullaan myös iloisella elämänasenteellaan ja iloisella huumorillaan. Ennen juhlan alkua vähän jokaisella tuntui olevan asiaa veteraanille, joka tunnistetaan edelleen todella hyvin. Kaikille riitti aikaa vaihtaa tervehdyksiä.

– Katsotaan nyt, että tyhjeneekö sali, kun minä nousen lavalle... Ilvoa nauratti ennen esiintymistä.

Kaikkea muuta. Yleisön suosionosoitukset hämärässä hallissa olivat mahtavat, kun Ilvon, viulisti Veikko Nurkkalan ja koululaiskuoron esitys päättyi.

Virkeä veteraani kertoo, että kevät on mennyt oikein hyvin eikä valittamisen aiheita ole. Hän asuu edelleen Simojoen varressa, jossa jäitä riittää vielä huhtikuun lopussa.

Koska Ilvo tuli kuuluisaksi Veteraanin iltahuudon esittämisestä, on häneltä pyydetty sitä kevään aikana usein. Mielelläänhän sitä laulaa.

– Mutta en minä itseni takia esiinny vaan kaikkien veteraanien. Meitä ei ole enää montaa.

Uutista päivitetty kello 19.40. Lisätty tieto Armas Ilvon kotikunnasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. 6

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    9. 9

      Jelena Isinbajeva sai uuden pestin – Kansainvälinen antidopingtoimisto on huolissaan

    10. 10

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    3. 3

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. Näytä lisää