Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

13-vuotias tyttö joi itsensä teholle – alkoholia kaupiteltu myös muille

Hyvinkää
Itä-Uudenmaan poliisilaitos on saanut tutkittavakseen tapauksen, jossa 13-vuotias tyttö oli kuolla alkoholin yliannostukseen viime sunnuntaina Hyvinkäällä.
Hengenvaaraan joutunut tyttö oli viettänyt aikaa nuorten suosimassa skeittipuistossa Hyvinkään keskustassa, missä hän oli juonut suuren määrän väkevää alkoholia keskellä päivää. Alkoholin yliannostuksen vuoksi tyttö oli vähällä päästä hengestään.

Tytön pelastukseksi koitui paikalla aikaa viettänyt toinen nuori, joka havaitsi 13-vuotiaan heikon kunnon ja hälytti apua. Tyttö toimitettiin kiireellisesti Helsinkiin Lastenklinikan teho-osastolle. Nyt tyttö on jo päässyt kotiin.

13-vuotiaan tytön isä on käsitellyt tapausta yhteisöpalvelu Facebookissa, missä hän kertoo maailmansa lähes romahtaneen kun sai tiedon tyttärensä tilasta. Isä aloitti kertomuksensa sunnuntain saamasta käänteestä dramaattisesti:

”Hyvinkää, sunnuntai 24.4.2016. Päivä, jolloin rakas tyttäreni oli kuolla.”

Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV. Isä kertoi MTV:n tyttärensä olevan fyysisesti kunnossa, mutta henkisellä puolella olevan vielä parantamisen varaa.

– Hän selvisi hengissä, koska joku Hyvinkään skeittiparkin nuorista tajusi soittaa ambulanssin ja se saapui ajoissa, isä toteaa MTV:lle.

Julkisella statuspäivityksellään isä on halunnut herätellä niin nuoria kuin heidän vanhempiaankin siitä kuinka pienillä seikoilla elämän voi lopulta tuhota.

Alkoholi peräisin välitysringiltä?

Tapaus on herättänyt runsaasti keskustelua Hyvinkään sivistystoimessa, sillä 13-vuotias tyttö ei ole ainoa, joka on hiljattain saanut oireita alkoholin yliannostuksesta. Sivistystoimenjohtaja Pentti Halosen mukaan Hyvinkäällä on kaupiteltu alkoholia alaikäisille.

– Muillekin on tarjottu ja myyty, tai ainakin yritetty myydä alkoholia. Sen selvittäminen, kuinka laajasta ringistä on kysymys, on annettu poliisin tehtäväksi, Halonen sanoo.

Halonen kertoo saaneensa tapausten vuoksi useita yhteydenottoja, joiden perusteella hän arvelee, että alkoholijuomien välittämisessä on kyse pienen piirin tekosista. Täyttä varmuutta asiasta ei vielä ole.

– Vasta kun poliisi on selvittänyt asian perinjuurin, voidaan arvioida, onko tässä kyse jonkinlaisesta laajemmasta ilmiöstä.

Toistaiseksi myös se, mitä 13-vuotias oli juonut ennen tehohoitoon joutumistaan, on vielä osittain hämärän peitossa. Väitteitä on ollut muun muassa kiljusta.

– Poliisi selvittää myös sitä asiaa. Sen voin kuitenkin kertoa, että Alkon valmisteesta ei ole kysymys, Halonen toteaa.

”Kevätpuoli vaarallista aikaa”

Viime päivinä ilmenneet yliannostustapaukset ovat saaneet Hyvinkään sivistystoimen jo reagoimaan. Keskiviikkona koulujen ja päiväkotien henkilökunnalle välitettiin viesti, jossa kehotetaan pitämään silmät auki nuorten alkoholinkäytön ja siihen liittyvän välitystoiminnan tiimoilta.

Jatkossa Hyvinkäällä on tarkoituksena tehostaa alkoholin vaaroihin liittyvää valistuskampanjaa nuorille, joka on jo käynnistynyt tämän kevään osalta. Sivistystoimenjohtajan mukaan alaikäisten alkoholinkäyttö ei ole Hyvinkäällä poikennut tähän saakka muista kaupungeista.

– Alkoholin käyttöä nuorilla on ilmennyt aina ja etenkin kevätpuoli sekä kesälomille lähtö on siinä suhteessa vaarallista aikaa, Halonen varoittelee.

Hän peräänkuuluttaa aiempaakin tehokkaampaa yhteistyötä sivistystoimen sekä lasten ja nuorten kotien välillä. Avainasemassa on valistus, jolla halutaan kertoa alkoholinkäyttöön liittyvistä riskitekijöistä.

– Tilanne on saatava hallintaan. 13-vuotiaan ei pitäisi koskaan olla tuossa kunnossa. Se on jo kaiken kohtuuden ylittävä kuvio, sivistystoimenjohtaja harmittelee.

--

Uutisen otsikkoa korjattu kello 18.06: Tyttö joi alkoholia sunnuntaina – ei koulupäivän jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    8. 8

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    9. 9

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    10. 10

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. Näytä lisää