Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tällainen on vappuaaton sää – Meteorologi: ”Kevään tuntu jatkuu”

Sää
Vappuaattoa vietetään suurimmassa Suomea aurinkoisessa ja selkeässä säässä. Poikkeuksiakin löytyy.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Eveliina Tuovisen sääennuste lauantaille on keväisestä vappusäästä haikaileville mairittelevaa luettavaa.

Valtaosassa Suomea sää on aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden keskimääräistä lämpimämpi.

Perjantaina rikottiin kevään lämpöennätys Ilomantsin Pötsönvaarassa, jossa kirjattiin kello 15 iltapäivällä 19,5 asteen lämpötila. Jos Tuovisen ennuste pitää kutinsa, ei eilisistä lämpötiloista jäädä kauaksi myöskään vappuaattona.

– Kevään tuntu jatkuu. Lämpötilat voivat nousta Pohjois-Karjalassa jälleen 18 asteen kieppeille, päivystävä meteorologi toteaa.

Syy piilee itärajan takana vaikuttavassa korkeapaineen selänteessä, joka tuo kesän tuntua myös Suomen puolelle. Esimerkiksi Vienanmerellä lämpötilat kohosivat jo eilen noin 20 asteeseen, mikä tuntui myös Pohjois-Karjalassa, eritoten Pötsönvaaralla.

Aivan vastaaviin lukemiin ei muualla Suomessa vappuaattona päästä, mutta sää on laajalti aurinkoinen ja sateeton.

– Aurinkoisilla alueilla, eli hyvin laajalti, lämpötilat nousevat lähelle 15 astetta, Tuovinen kertoo.

Kevään tuntu jatkuu.

Tällaisiksi alueiksi meteorologi mainitsee muun muassa Etelä- ja Lounais-Suomen sekä Lapin. Rannikkoalueilla meren viilentävä vaikutus voi kuitenkin saada lämpötilat jäämään hieman alemmaksi kuin sisämaassa. Tuulen vaikutus lämpötiloihin jää vähäiseksi, sillä päivä on heikkotuulinen.

Kaakossa sataa

Suurimman kauneusvirheen vappuaaton säähän tuo nauhamainen pilvimassa, joka ulottuu itäiseltä Uudeltamaalta Kaakkois-Suomeen ja sieltä Keski-Pohjanmaalle rajautuvalle vyöhykkeelle. Tällä alueella sateen uhka on ilmeinen.

– Erityisesti Kaakkois-Suomeen on tälle päivälle luvassa vesisateita. Päivän mittaan ne kuitenkin muuttuvat kuuroittaisiksi, Tuovinen muistuttaa.

Kaakonkulmalta pääsee lämpöä myös meille.

Hän laskee sateisiksi seuduiksi myös Päijät-Hämeen sekä Kymenlaakson.

Sunnuntaiksi sadealue heikkenee, mutta samalla kuurosateiden todennäköisyys Etelä- ja Keski-Suomessa kasvaa.

– Ne ovat yksittäisiä kuurosateita. Lämpötilat jatkuvat totutunomaisina, Tuovinen arvioi.

Vuodenaikaan nähden sää jatkuu myös sunnuntaina keskimääräistä lämpimämpänä.

– Kaakonkulmalta pääsee lämpöä myös meille. Sieltähän ne kuumimmat ilmat monesti tulevat. Se enteilee kesän alkua.

Ilta-Sanomien Supersää-sovelluksen sadetutka näyttää, kuinka sadealue kulkee kaakosta kohti pääkaupunkiseutua ja Pirkanmaata lauantain aikana.

Ota kantaa

Vietätkö vappua ulkona?

Kyllä 39% Ehkä 27% En 34%
Ääniä yhteensä 617

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Testaa, miten sinkku olet!

    8. 8

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

    6. Näytä lisää