Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi epäilee: Mies raiskasi 16-vuotiaan tytön tivolissa Turussa

Varsinais-Suomi
Epäilty seksuaalirikos sattui vappuaaton ja vappupäivän välisenä yönä Tivoli Sariolan alueella.
Rikoskomisario Petri Lamppu vahvistaa Ilta-Sanomille, että Lounais-Suomen poliisilla on tutkinnassa raiskausepäily, jossa uhrina on ollut 16-vuotias tyttö.

– Tällainen epäily on kyllä tutkinnassa, Lamppu toteaa.

Vappuaaton ja vappupäivän yönä Turussa vierailulla olleen tivolin alueella sattuneesta tapauksesta uutisoi ensin MTV Uutiset, jonka mukaan epäilty olisi Tivoli Sariolan työntekijä.

– Se on vielä varmentamaton tieto, mutta siltä vaikuttaisi. En pysty sitä vielä sataprosenttisesti sanomaan, sillä asia on vielä selvittelyn alla, Lamppu kommentoi Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa epäiltyä ei ole vielä kuultu, sillä tapauksen esitutkinta on vasta alkutekijöissään, eikä tapahtumien kulusta ole Lampun mukaan vielä tarkempaa tietoa.

TIVOLI Sariolan johtaja Tapio Sariola vahvistaa IS:lle, että tällainen epäily on olemassa.

– Valitettavasti tällainen epäilys on olemassa ja asianosainen on tehnyt siitä poliisille rikosilmoituksen. Olen irtisanonut epäillyn, Sariola kertoo.

Sariolan mukaan epäilty teko on sattunut miehen vapaa-ajalla, eikä tivoli ole enää ollut auki tapahtumien aikaan. Mies ehti olla tivolissa töissä viime kesän ja tämän kevään ajan.

– Kauhea ja inhottava tilanne, mutta kysymys on vielä epäilyksestä. Nyt on viranomaisten selvityksessä, miten asiat ovat edenneet, Sariola toteaa.

Jutun otsikkoa korjattu 3.5.2016 kello 11.25: Toisin kuin jutun alkuperäisessä otsikossa kerrottiin, epäilty rikos tapahtui tivolin ollessa suljettuna ja epäillyn vapaa-aikana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  7. 7

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  8. 8

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  9. 9

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  10. 10

    Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  3. 3

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää