Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Meidän jengi puussa – tapittavat pöllösisarukset ihastuttavat Helsingissä

Siemeniä syöpötellyt tiainen kutsui myyrät pöllön ruokapöytään.
Alunperin niitä oli seitsemän, mutta yksi katosi. Sen vei ehkä kanahaukka omille poikasilleen.

Loput kuusi pitävät tiukasti yhtä, vaikka välillä hajaantuvatkin omille retkilleen.

Hajaantuminen on vielä maltillista, sillä henkilökohtainen lentokyky riittää vasta muutaman metrin pyrähdyksiin.

Ne ovat helsinkiläisiä lehtopöllön, Strix aluco, poikasia, tarkkaan sanottuna herttoniemeläisiä jenginuoria.

Pöllöporukan ikuisti korkealta männyn oksalta luontokuvaaja ja tietokirjailija Antti Koli.

– Ne kerääntyvät nippuun päivälevolle vakiopuuhunsa, mutta saattavat väliaikoina löytyä sadankin metrin päästä, Koli kertoo.

Kolilla on teoria, miksi Vanhankaupunginlahden lehtomaisessa rantametsässä telkänpöntössä pesinyt lehtopöllöpariskunta onnistui saamaan maailmalle näin potran sisarussarjan.

Oli joulukuun alku vuonna 2015, kun rantametsän vierestä ruovikosta löytyi itäinen huippuharvinaisuus valkopäätiainen. Se on kuin tuttu sinitiainen, mutta värit ovat lähteneet pesussa.

Valokuvaavat lintuharrastajat ottivat sydämenasiakseen huolehtia siitä, ettei nälkä päässyt yllättämään valkopäätiaista koko talvena.

Eikä alkukeväällä.

Maahan pudonneet siemenet houkuttelivat paikalle myyriä, ja myyrät ovat lehtopöllön herkkua.

LUONNOSSA kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sen pituinen se. Kaikki olisivat onnellisia, ellei muutamassa noin kymmenestä tuhannesta valkopäätiaisesta otetusta valokuvassa sillä näkyisi yhden pyrstösulan sivussa käytännössä huomaamaton häivähdys keltaista.

Nyt asianomaiset tahot eli Rariteettikomitea joutuu miettimään, onko kyseessä aito puhdasverinen valkopäätiainen vai etäinen risteytymä sinitiaisen kanssa.

Se veisi monelta bongarilta jo lasketun pinnan.

Pöllömetsässä viihtyivät talvella myös valkoselkätikat ja varpuspöllö. Se oli suomalaisen lintubongauksen, helsinkiläisen lintuharrastuksen ja valtavasti suosiotaan kasvattavan lintuvalokuvauksen hot spot.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    7. 7

      Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    10. 10

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. Näytä lisää