Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tiina Alahuhta-Kasko on huippujohtaja toisessa polvessa: ”Olen oppinut isältä yksinkertaistamista”

Henkilö
Miten Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskosta tuli rohkea ja peloton maailmanvalloittaja?
Omantiensä kulkija. Sellainen Tiina Alahuhta-Kasko oli jo lapsena. Hän varttui osan nuoruudestaan Sveitsissä. Isä Matti Alahuhta kirjoitti Lausannessa väitöskirjaansa 1980-luvun lopulla ja johti samalla Nokian Erillisviestiverkkoja etänä. Tie vei Alahuhdan Nokian varatoimitusjohtajaksi ja sittemmin Koneen toimitusjohtajaksi. Koneen hallituksessa hän on yhä.

Sveitsissä perheen elämä oli kansainvälistä. Alahuhta-Kasko sanookin, että juuri kiinnostus kansainväliseen liiketoimintaan saattaa olla verenperintöä kotiympäristöstä.

Alahuhta-Kaskoa kannustettiin lapsuudenkodissa aina etsimään omaa intohimonsa kohdetta. Teini-iässä kävi ilmi, että intohimo tulisi olemaan muoti ja design.

– Ne kiinnostivat minua aivan järjettömästi. Sukelsin kaikkiin kansainvälisiin muotilehtiin ja tilailin niitä kotiin eri kielillä. Silloin pystyi sanomaan, että opiskelin samaan aikaan eri kieliä, Alahuhta-Kasko nauraa.

Mitä Alahuhta-Kasko on oppinut isältään, yhdeltä Suomen arvostetuimmista yritysjohtajista?

– Isä on minulle ennen kaikkea oma isä. Illalliskeskusteluissa on ihan normaalit perheaiheet. Meitä molempia kiinnostaa ihmiset ja ihmisten johtaminen. Yleisellä tasolla saatetaan niistäkin puhua.

On matkaan kuitenkin tarttunut myös joitakin oppeja.

– Olen oppinut häneltä paljon esimerkiksi asioiden yksinkertaistamisen ja selkeyttämisen taidosta sekä ihmisten mukaan saamisesta. Tieni Marimekkoon löysin kuitenkin aivan itse.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  7. 7

    Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

  8. 8

    Laturaivo iski Juha Mietoon – hiihtolegenda kertoo: ”Se hinkkasi siinä hissun kissun”

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. Näytä lisää