Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhuksen miljoonaomaisuus katosi oudolla tavalla – kuoli varattomana, suku jäi perinnöttä

Naisen suku epäili ex-miestä, joka oli aikaisemmin saanut tuomion huijaamisesta. Poliisi totesi kuitenkin, ettei ole syytä epäillä rikosta.
Varakkaan vanhuksen miljoonaomaisuus katosi muutamassa vuodessa oudolla tavalla.

Kymmenen vuotta sitten naisen pankkitileillä oli lähes 800 000 euroa. Hänellä oli myös muuta varallisuutta, joka oli tullut aikoinaan yritystoiminnan kautta.

Nainen omisti keskellä eteläsuomalaista kaupunkia asunnon, jossa hän asui. Hänellä oli myös arvokkaita tauluja ja huonekaluja, jotka kaikki katosivat.

Nainen oli ollut väliaikaisessa edunvalvonnassa muutaman kuukauden ajan, koska hänen ex-miehensä oli käyttänyt naisen hyväuskoisuutta hyväkseen ja huijannut tältä 90 000 euroa sekä tuliterän 80 000 euron auton kymmenen vuotta sitten. Mies sai teosta kolmen vuoden vankeustuomion.

Vuonna 2005 solmittu avioliitto kesti vain 10 kuukautta. Nainen oli 24 vuotta miestä vanhempi.

Suku epäili outoa tuhlaamista

Suku haki viime vuosina naiselle pysyvää edunvalvojaa kahdesti, koska alkoi epäillä outoa omaisuuden tuhlaamisesta.

Käräjäoikeuden ratkaisun mukaan nainen ei ollut altis joutumaan huijauksen kohteeksi eikä se määrännyt edunvalvojaa. Lääkäri totesi lausunnossaan, ettei vanhuksella ollut mielenterveydellisiä ongelmia.

Yksi vanhuksen sukulaisista teki rikosilmoituksen, koska hän epäili naisen joutuneen rikoksen uhriksi. Rikoksen tekijäksi sukulainen epäili vanhuksen ex-miestä.

Poliisi totesi, ettei ole syytä epäillä rikosta ja lopetti esitutkinnan.

Lopulta vanhus hakeutui itse sairaalahoitoon kesällä 2013 ja esitti tuolloin itsekin epäilyksensä, jonka mukaan ex-mies olisi vienyt hänen rahansa. Ennen hoitoon joutumista vanhuksen laadukas kerrostaloasunto oli vaihtunut vaatimattomaksi toimistohuoneeksi, jossa hän eli vuokralaisena muutaman huonekalunsa kanssa.

Hoitoon jouduttuaan vanhus haki itseään edunvalvontaan, koska pelkäsi joutuvansa velkoihin ja ex-miehensä johdateltavaksi.

Vanhukselle määrättiin lokakuussa 2013 edunvalvoja. Ratkaisulla ei ollut enää mitään merkitystä, sillä hän kuoli 84-vuotiaana edellisenä päivänä. Kuolleessaan hän oli varaton.

Tililtä nostoja 700 000 euron edestä

Vanhuksella ei ollut rintaperillisiä. Kuolinpesän osakkaat, kymmenkunta sukulaista, tekivät poliisille vanhuksen ex-miehestä tutkintapyynnön, koska epäilivät hänen vieneen vanhuksen omaisuuden. Ex-miestä epäiltiin törkeästä petoksesta.

Tiliotteesta selvisi, että viidessä vuodessa vanhuksen tileiltä oli tehty yli 40 vähintään yli 5 000 euron nostoa, yhteissummaltaan noin 700 000 euroa.

Vanhus oli noiden vuosien aikana ollut hyvin tiiviissä kanssakäymisessä ex-miehensä kanssa.

Ex-mies oli myös mukana useissa oikeustoimissa vanhuksen kanssa. Kun vanhus myi asuntoaan, ex-mies esittäytyi kiinteistövälittäjälle hänen pojakseen.

Ex-miehellä ei juuri tuloja

Ex-miehellä ei ole ollut juuri mitään tuloja eikä virallisesti minkäänlaista varallisuuttakaan. Hänellä on ollut ulkomailla pankkitili, jolle oli siirretty noin 150 000 euroa miehen oman ja hänen lähipiirinsä tilien kautta.

Ex-miehen epäiltiin saaneen petollisilla toimilla satojatuhansia euroja vanhukselta. Mies kiisti kaiken.

Salpausselän syyttäjäviraston syyttäjä ei nostanut ex-miestä vastaan syytettä, koska ei ollut todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi.

Syyttäjän näkemys on, ettei teko täytä minkään ajateltavissa olevan rikoksen tunnusmerkistöä. Omaisuuden pyytäminen ei sellaisenaan ole rikos ja omaisuuttaan saa antaa pois haluamallaan tavalla.

Miljoonavarallisuus ei koitunut kuolinpesän osakkaiden hyväksi. Vanhus oli kertonut mm. lahtelaiselle asianajajalle, jota kaavailtiin hänen edunvalvojakseen, ettei halua jättää omaisuuttaan sukulaisille.

Vanhukset välit sukulaisiinsa olivat etäiset ja muu ystäväpiiri oli pieni.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  6. 6

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Hurja syyte: Entinen venäläispoliisi uhrasi metsässä kodittomia saatanallisessa rituaalissa – yritti herättää henkiin zombiorjina

  9. 9

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  10. 10

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  8. 8

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  9. 9

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  6. Näytä lisää