Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stripparille yli 8 vuotta vankeutta taposta pornoliikkeessä Turussa – iski uhriaan veitsellä sydämeen

Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tuomionsa perjantaina.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Natalja Kostinan 8,5 vuoden vankeuteen taposta. Oikeus katsoi, että parikymppinen virolaisnainen iski kolmekymppistä venäläismiestä 16 senttiä pitkällä keittiöveitsellä sydämeen. Veriteko tapahtui 14. tammikuuta.

Tuomiolauselmasta käy ilmi, että tekijällä ja uhrilla oli riitaa tekoiltana. Poliisin käsityksen mukaan uhri oli naisen poikaystävä, ja riita liittyi naisen työhön. Hän työskenteli turkulaisessa pornoliikkeessä yksityistanssijana. Myös nainen tunnusti, että hänen ja miehen välillä oli riitaa.

Nainen oli esiintymässä toiselle asiakkaalle, kun joku koputti oveen. Oikeus katsoi, että kyseessä oli uhri, joka halusi häiritä naisen esitystä. Asiakas poistui, vaikka esitysaikaa olisi vielä ollut jäljellä. Hän jäi odottelemaan naista liikkeen ulkopuolelle.

Tuomiolauselmasta käy ilmi, että Kostina kiisti syytteet. Naisella ei ollut tapahtumista selkeitä muistikuvia ja hän piti mahdollisena, että mies olisi lyönyt itseään rintaan, tai veriteon olisi tehnyt joku kolmas osapuoli.

Puolustusta ei pidetty uskottavana

Valvontakameroiden ja todistajien mukaan uhri ja tekijä jäivät liiketiloihin kahdestaan. Veitsestä otetut dna-näytteet eivät myöskään tukeneet väitettä kolmannesta osapuolesta miehen tappajana.

Oikeus ei myöskään pitänyt uskottavana naisen väitettä, että mies olisi lyönyt veitsellä itseään sydämeen. Valvontakameroissa ei näkynyt, että miehen käytöksessä olisi ollut itsetuhoisuuden merkkejä. Hänen verensä alkoholipitoisuuskin oli vähäinen, eikä hänellä ollut taipumusta itsetuhoisuuteen.

Nainen sanoi oikeudessa, ettei hänellä ollut tarkoitusta tappaa miestä. Oikeus kuitenkin katsoi, että naisen on täytynyt tietää, että 16-senttisellä veitsellä rintaan iskemisestä seuraa todennäköisesti kuolema. Poliisilla tai oikeudella ei ole lopullisesta tappomotiivista vieläkään tarkkaa selvyyttä.

Oikeus määräsi tekijän maksamaan uhrin isälle tuhat euroa henkisestä kärsimyksestä. Kostina on passitettu Turun vankilaan. Tuomio ei ole lainvoimainen ja nainen voi valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Juttua on täsmennetty kello 19.30. Juttuun on lisätty tuomitun nimi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  5. 5

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  6. 6

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  7. 7

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  8. 8

    Tamburiinijumppa, kylmä lusikka, avopöntöt, laulukoe ja 17 muuta koulutraumaa

  9. 9

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  10. 10

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  7. 7

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  8. 8

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  5. 5

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  6. Näytä lisää