Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stubb nosti kampanjassaan esiin Koskikeskuksen tapauksen: ”Välillä niskaan tulee kirosanoja ja kolajuomaa”

Valtiovarainministeri Alexander Stubb pyrkii säilyttämään paikkansa kokoomuksen puheenjohtajana soittamalla satoja puheluita.
Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb julkisti tänään Suomalaisella klubilla Helsingissä kampanjaohjelmansa, jonka slogan on: ”Ylihuomenta, kokoomus”.

Stubb avaa kokoomusta koskevaa visiotaan kampanjaohjelmassaan varoitellen kyynisyydestä ja pessimismistä ja ottamalla esiin tapauksen, jossa mies heitti hänen päälleen kolaa Tampereen Koskikeskuksessa viime marraskuussa.

– Suomi ei ole koskaan kääntänyt uutta lehteä ilman kovaa työtä ja vahvaa päätöksentekoa. Välillä niskaan tulee kirosanoja ja kolajuomaa. Joskus syystä, joskus syyttäkin. Loppupeleissä joukkue tukee jäseniään eteenpäin, kerrotaan kampanjaohjelmassa.

Stubb käy kampanjaa puolueensa johtopaikasta kilpailijoinaan sisäministeri Petteri Orpo ja kansanedustaja Elina Lepomäki.

– Paljon puheluita, paljon kiertämistä, ohjelmatyön laatimista, toisten tukemista ja vision kirkastamista, Stubb kuvaili kampanjointiaan.

Edellisen puheenjohtajakampanjan aikaan Stubb soitti sadoille puoluekokousedustajille. Taktiikka on tälläkin kertaa sama, vaikka Stubb ei kerrokaan tähän mennessä soitettujen puheluiden tarkkaa määrää.

– Yli sata, alle 500 (puhelua), Stubb sanoi.

Puheenjohtajan valitsee puolueelle 800 - 850 puoluekokousedustajaa Lappeenrannassa kesäkuussa.

– Aion toivon mukaan tavoittaa niin monta kuin mahdollista.

Stubb sanoi, ettei hän pyri puheluilla kääntämään kenenkään päätä.

– Puheluissa en koskaan vaadi, toivo tai pyydä mitään muuta kuin neuvoja siitä, millä tavalla kokoomuksen puheenjohtaja voi parantaa askellustaan. Ne ovat kuuntelupuheluita.

Stubb avasi syitä sille, miksi hän haluaa jatkaa kokoomuksen johdossa.

– Ensimmäinen syy on se, että työ on kesken. Toinen on se, että meidän on modernisoitava Suomea ja suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Kolmas on se, että haluan tehdä kokoomuksesta johtavan modernin puolueen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  3. 3

    Dramaattinen loukkaantuminen Valioliigassa – ottelu lähes kymmenen minuuttia keskeytettynä

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  6. 6

    Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

  7. 7

    Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

  8. 8

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  9. 9

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  10. 10

    Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  7. 7

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  8. 8

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Nämä rikolliset presidentti Niinistö armahti: Joukossa mies, joka pahoinpiteli törkeästi puolisonsa

  3. 3

    Dramaattinen loukkaantuminen Valioliigassa – ottelu lähes kymmenen minuuttia keskeytettynä

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  6. Näytä lisää