Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Neljän asunnon rivitalo tuhoutui tulipalossa Tampereella – ”Näyttää siltä, että tulipalo on saanut alkunsa kattotöistä”

Päivystävän palomestarin arvion mukaan tulipalo on lähtöisin kattotöistä.
Neljän asuinhuoneiston rivitalo paloi pahasti perjantai-iltana Kytökadulla Tampereella. Savun haistaneet asukkaat hälyttivät palokunnan paikalle neljän jälkeen. Nyt palo on saatu sammutettua, mutta pelastuslaitos jää paikan päälle suorittamaan jälkivartiointia.

– Kaikki kattorakenteet tuhoutuivat. Alaspäin on levinnyt vesi- ja savuvahinkoja, mutta varsinaisissa asunnoissa ei ollut minkäänlaista tulipaloa. Vettä ja savua oli sen verran, että voi sanoa, että talo on pahasti vaurioitunut. On vakuutusyhtiön asia sanoa, että lähtevätkö korjaamaan vai lähteekö talo purkuun, päivystävä palomestari Matti Saarinen kertoo.

Asukkaat pääsivät talosta omin voimin pois, eikä kukaan loukkaantunut tulipalossa.

– Asukkaat ovat tietysti järkyttyneitä, mutta fyysisiä vammoja ei tullut kenellekään onneksi, Saarinen kertoo

Sankkaa savua levisi naapurustoon, mutta palomestarin mukaan ketään naapuruston asukkaista ei jouduttu evakuoimaan.

Palomestarin mukaan talossa oli tehty kattohuopatöitä ja katolla oli 3–4 kaasupulloa. Tulipalo syttyi katon yläpuolelta.

– Pahasti näyttää siltä, että tulipalo on saanut alkunsa kattotöistä. Siellä oli ainakin 3 kappaletta 33 kilon nestekaasupulloja ja kattohuoparullia. Kun bitumia kiinnitetään avoliekillä, se on aina riskihomma. Nyt ilmeisesti on päässyt johonkin sellaiseen paikkaan kyty, joka on sytyttänyt palon, Saarinen arvioi.

Yhden nestekaasupullon varaventtiili laukesi ja pullon sisältö tyhjeni pikkuhiljaa onnettomuuden aikana.

– Se oli meille riski sammutustyössä, mutta ei sekään aiheuttanut tässä tapauksessa vahinkoja.

Paikalle on tullut myös kaupungin sosiaalitoimen edustaja, joka pitää huolen siitä, ettei kukaan jää taivasalle, Saarinen kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Voimakas matalapaine lähestyy – luvassa lumisateita koko maahan

  7. 7

    Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

  8. 8

    ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

  9. 9

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  10. 10

    Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  8. 8

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  9. 9

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. Näytä lisää