Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaisten mäihä jatkuu – taas napattiin Eurojackpotin päävoitto: ”Jotenkin räjäyttää aina pankin”

Suomalaisilla on tuuria Eurojackpotissa. Perjantain täysosuma oli järjestyksessään Suomen kymmenes.
Suomessa on ainakin yksi ihminen, jolle perjantai 13. päivä ei ollut epäonnen päivä. Suomeen nimittäin napsahti 13. toukokuuta Eurojackpotin kymmenen miljoonan euron päävoitto.

– Älyttömän siistiä. Näitä on tullut Suomeen useammin kuin laskennallisesti alun perin arvioitiin, se silti jotenkin räjäyttää aina pankin. Nyt eletään jännittäviä aikoja, Veikkauksen päivystävä tiedottaja Minni Soverila kertoi Ilta-Sanomille hetki voiton varmistumisen jälkeen.

Suomeen on osunut hieman yli neljän vuoden aikana yli 12,5 miljoonaa voittoa, mikä tarkoittaa yhteensä lähes 500 miljoonaa euroa. Soverila kertoo, että palautusprosentti on ollut koko pelin historian ajan suosiollinen suomalaisille.

– Yksinkertaistettuna se tarkoittaa prosenttiosuutta, paljonko pelatuista euroista palautuu pelaajille voittoina.

Suomi on sijalla kolme kaikkien aikojen Eurojackpot-voittojen listalla. Kierroksella 37/2014 Espooseen osui 61,2 miljoonaa euroa. Ykkösenä on Tšekin 90 miljoonaa ja kakkosena Saksan 76,8 miljoonaa.

Eurojackpot-kierroksen 19 voittonumerot olivat 6, 7, 36, 39 ja 40. Tähtinumerot olivat 1 ja 10.

Suomeen tulleet Eurojackpotin täysosumat aikajärjestyksessä

10 M € kierros 19/2016

19,4 M € kierros 3/2016 Tammisaari

38,9 M € kierros 36/2015 10 osuuden nettiporukka eri puolilla Suomea

46,1 M€ kierros 30/2015 Turku

23,3 M€ kierros 23/2015 Kotka

17,8 M€ kierros 52/2014 Jämsä (10 osuuden porukka)

61,2 M€ kierros 37/2014 Espoo

57,3 M€ kierros 14/2014 Akaa (10 osuuden porukka)

21,3 M€ kierros 39/2013 Teuva

29,5 M€ kierros 04/2013 Seinäjoki

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    10. 10

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. Näytä lisää