Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Perhevalmennuksessa jaettu esite ihmetytti Espoossa: homeopatiaa synnytyskipuihin? Kaupunki poistaa materiaalin

Kivunlievitys
Espoossa sijaitsevasta neuvolasta jaettiin perheenlisäystä odottaville vanhemmille epävirallista materiaalia, joka aiheutti hämmennystä.
Jälkikasvun syntyminen merkitsee perheille valtavaa elämänmuutosta, joka voi jo ennalta herättää odottavalle äidille sekä isälle runsaasti kysymyksiä ja aiheuttaa jopa suoranaista pelkoa. Odotusaika on kuitenkin pitkä ja vanhemmuuteen on aikaa valmistautua.

Tukea tuleville vanhemmille tarjotaan myös kunnissa, sillä valtioneuvon asetuksessa on määrätty, että ensimmäistä lastaan odottaville perheille on on järjestettävä perhevalmennusta. Sen tarkoituksena on antaa tietoa raskauden hyvinvointiin, synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvistä asioista sekä saattaa samassa elämäntilanteessa olevia perheitä yhteen. Ryhmätapaamisissa kerrotaan muun muassa synnytyksen yhteydessä käytettävissä olevista kivunlievityskeinoista.

Espoossa järjestettyyn perhevalmennukseen osallistunut pariskunta yllättyi viime viikolla kun ryhmätapaamisen alussa heille jaettiin viisisivuinen materiaali mahdollisista kivunlievityskeinoista synnytyksessä. 50 + luonnollista kivunlievityskeinoa synnytykseen -materiaalissa esiteltiin otsikkonsa mukaisesti kymmeniä eri keinoja synnytyskipujen lievittämiseen.

Pariskuntaa ihmetytti se, että vaihtoehtojen joukossa mainittiin esimerkiksi homeopatia, aromaterapia, yrttien käyttö ja muita menetelmiä, joita pidetään virallisen lääketieteen piirissä uskomushoitoina.

– Varmista itsellesi sopivat aineet ja annostus!

– Varmista itsellesi sopivat tuoksut asiantuntijalta!

Näin materiaalissa on kirjattu homeopatian ja aromaterapian kohdalle.

Tuleva isä kertoo Ilta-Sanomille, että tilaisuus oli hyödyllinen, mutta uskomushoitojen esilletuonti kivunlievitysmateriaalissa ihmetytti pariskuntaa.

– ”Ei-niin-tieteellisten” metodien esiintyminen materiaalissa tuntui vähän oudolta, kun odotin saapuvani virallista lääketiedettä edustavaan tilaisuuteen, hän kertoi.

Isän mukaan uskomushoidoista ei heidän läsnäoloaikanaan muuten puhuttu ja ne esiintyivät vain ryhmätapaamisen alussa jaetussa kivunlievitysmateriaalissa.

Neuvolatoiminnan päällikkö Piia Niemi-Mustonen Espoon kaupungilta kertoo, että 50 + luonnollista kivunlievityskeinoa synnytykseen -esite ei lukeudu Espoon perhevalmennuksen virallisiin materiaaleihin. Niemi-Mustonen kertoo materiaalia päätyneen jakoon ainakin yhdestä neuvolasta.

”Ei-niin-tieteellisten” metodien esiintyminen materiaalissa tuntui vähän oudolta, kun odotin saapuvani virallista lääketiedettä edustavaan tilaisuuteen, hän kertoi.

– Selvityksemme mukaan materiaalia on jaettu Perkkaan neuvolassa, koska asiakkaat ovat kyselleet myös erilaisista ei-lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä synnytyksessä.

Niemi-Mustonen kertoo, että Espoon kaupungin perhevalmennuksissa noudatetaan valtakunnallisia ohjeita ja suosituksia ja hän pahoittelee epävirallisen materiaalin aiheuttamaa hämmennystä.

– Varmistamme, että se poistetaan käytöstä, neuvolatoiminnan päällikkö toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että synnytyssairaaloissa tarjotaan myös muuta kuin lääkkeellistä kivunlievitystä. Tällaisiin menetelmiin lukeutuvat esimerkiksi erilaiset liikkeet ja hengitystekniikat.

Selvityksemme mukaan materiaalia on jaettu Perkkaan neuvolassa, koska asiakkaat ovat kyselleet myös erilaisista ei-lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä synnytyksessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    4. 4

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää