Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

88-vuotias suomalaismies toistamiseen saman lapsen isäksi – ei kuitenkaan ole isä

Pohjoiskarjalainen mies koki yllättävää perheonnea vielä 88-vuotiaana.
Hänen 36-vuotias venäläinen aviovaimonsa synnytti potran pojan, jonka nainen myöhemmin myönsi toisen miehen siittämäksi.

Käräjäoikeus kumosi ikämiehen kuoleman jälkeen hänen isyytensä. Viime vuonna edesmennyt mies on nyt palannut Itä-Suomen hovioikeuden päätöksellä 4-vuotiaan pojan isäksi.

Pohjois-Karjalassa asunut mies oli mennyt 86-vuotiaana naimisiin 34-vuotiaan sortavalalaisen naisen kanssa. Miehen aikuisen pojan mukaan isä ei kertonut hänelle mitään avioliitosta. Poika arveli isän tienneen, ettei hän pitänyt koko jutusta.

Ikämies kävi vihkimisen jälkeen tapaamassa nuorikkoaan Sortavalassa noin kerran viikossa.

Vajaat kaksi vuotta häiden jälkeen vaimo synnytti pojan. Pariskunta ei muuttanut yhteen, mutta ikämies vieraili Sortavalassa ja hänen puolisonsa käytti lasta Suomessa.

Mies joutui siirtymään terveysongelmiensa vuoksi omasta asunnosta palvelukotiin. Hän kuoli 92-vuotiaana.

Aikuinen poika nosti heti isänsä poismenon jälkeen Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa kanteen, jossa hän vaati isänsä isyyden kumoamista pikkupojan osalta.

Kanteessa vaadittiin myös oikeusgeneettisen isyystutkimuksen suorittamista. Tutkimuksen mukaan ikämies ei ollut vaimonsa pojan isä.

– Isä ei ole edes tiennyt lapsen syntymästä, vaan on saanut tiedon tästä kolme kuukautta lapsen syntymän jälkeen, aikuinen poika väitti.

Mies muisteli isänsä luulleen, että vaimon iso vatsa oli hyvän syömisen seurausta.

Ikämiehen leski kertoi käräjäoikeudessa, että hän oli tavannut toisen miehen ja maannut tämän kanssa, että saisi lapsen. Leski sanoi miehensä hyväksyneen järjestelyn.

Käräjäoikeuden mielestä naisen lausumasta välittyy sellainen tapahtumajärjestys, että hän oli kertonut lapsesta vasta raskaana ollessaan, eikä lapsen hankkimiselle toisen miehen kanssa ollut aviopuolison ennakkohyväksyntää.

Oikeuden mukaan ”asiassa ei ole luotettavalla tavalla osoitettu”, että ikämies olisi halunnut lapsen vaimonsa kanssa.

Oikeus piti miehen muistiongelmia sellaisina, ettei kysymys isyydestä ole voinut pysyä hänen muistissaan pitkään.

Käräjäoikeus totesi miehellä olleen erittäin painavan syyn olla nostamatta isyyden kumoamiskannetta kahden vuoden määräajassa. Pojalla oli täten oikeus nostaa kumoamiskanne.

Käräjäoikeus kumosi kuolleen ikämiehen isyyden.

Itä-Suomen hovioikeus mainitsee miehestä neljä kuukautta pojan syntymän tehdyn lääkärinlausunnon, jonka mukaan miehen terveydentila on huono. Sen jälkeisestä terveydentilasta on esitetty hovioikeuden mielestä ainoastaan ristiriitaista henkilötodistelua.

Hovioikeus muistuttaa myös ikämiehen halusta tehdä vielä hoitokodissa asuessaan avioehtosopimus ja testamentti.

Asiassa esitetty selvitys ei osoita hovioikeuden mukaan, että miehellä olisi ollut erittäin painava syy olla nostamatta isyyskannetta kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä.

Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden ratkaisun asianajajien palkkioita ja kulukorvauksia lukuun ottamatta.

Edesmennyt pohjoiskarjalainen mies on siis jälleen leskensä pikkupojan isä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  3. 3

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  7. 7

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  9. 9

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  3. 3

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. Näytä lisää