Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Asemiestä Ylöjärvellä ei ole löydetty – miehellä väkivaltaista taustaa

Poliisi etsii edelleen Ylöjärvellä Pirkanmaalla mahdollisesti aseistautunutta miestä, jota ei ole useiden tuntien etsinnöistä huolimatta tavoitettu.
Poliisi sai aamulla kello 08.35 tiedon aggressiivisesti käyttäytyneestä miehestä. Kun poliisi meni paikalle, selvisi, että mies oli poistunut metsään ase mukanaan.

– Hän riehui hallissa ja pahoinpiteli siellä olleita muita ihmisiä. Sitten kun poliisi meni tehtävää selvittämään, niin selvisi, että hän on mennyt metsään aseen kanssa, komisario Ismo Nykopp kertoo Sisä-Suomen poliisista Ilta-Sanomille.

Poliisi ei halua tarkentaa, missä ja millaisessa tilanteessa pahoinpitely oli tapahtunut.

Sisä-Suomen poliisin mukaan mies on entuudestaan poliisin tuntema ja hänellä on väkivaltaista taustaa. Miestä etsittiin maastosta. Myös muutamia rakennuksia on tarkastettu. Poliisin mukaan uhkaa sivullisille ei ole syntynyt.

Miestä ei ole tavoitettu. Poliisin arvion mukaan akuutti tilanne on kuitenkin ohitse.

– Kohdehenkilö ei aiheuta ulkopuolisille henkilöille mitään vaaraa, Nykopp tähdentää Ilta-Sanomille.

Poliisi toivoo, että mies saadaan kiinni.

– Hänet on etsintäkuulutettu. Isolla organisaatiolla häntä ei enää etsitä. Sitten, kun tulee uutta havaintotietoa tai jos hän tulee muun tehtävän yhteydessä poliisin syliin, niin sitten jatketaan toimenpiteitä, Nykopp selvittää.

Poliisi tutkii asiaa vahingontekona, pahoinpitelynä, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja huumausainerikoksena.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

  6. 6

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  7. 7

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  8. 8

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  9. 9

    Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

  10. 10

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  4. 4

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  5. 5

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  8. 8

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  2. 2

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  3. 3

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  4. 4

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  5. 5

    Snookerselostaja Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – "Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä"

  6. Näytä lisää