Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sarjahukuttajaksi epäillyn kotona murhattiin nuori nainen – tuomittu hakkasi putkipihdeillä

Toinen mies tuomittiin murhasta – sarjahukutuksista epäiltyä ei syytetty.
Polvijärven sarjahukutuksista epäillyn miehen kotona murhattiin 26-vuotias nainen, selviää STT:n hankkimista asiakirjoista. Murha tapahtui miehen omakotitalon tupahuoneessa Pohjois-Karjalan Kontiolahdella vuonna 2006.

Miestä epäiltiin yllytyksestä henkirikokseen, mutta syyttäjä teki aikoinaan hänestä syyttämättäjättämispäätöksen.

Käräjäoikeus langetti toiselle miehelle murhasta kymmenen vuoden vankeustuomion. Oikeus ei langettanut miehelle elinkautista, koska piti häntä alentuneesti syyntakeisena.

Alkujaan murhatuomion saanutta miestä epäiltiin taposta, mutta syyttäjä tarkisti rikosnimikkeen myöhemmin murhaksi. Tuomio ei muuttunut hovioikeudessa, eikä korkein oikeus antanut asiassa valituslupaa.

Murhatuomion saanut oli oikeuden päätöksen mukaan hakannut naista nyrkeillä, lattaraudalla ja putkipihdeillä. Oikeus piti tekotapaa poikkeuksellisen raakana ja julmana.

Murhatuomion saanut kertoi esitutkintavaiheessa, että nyt sarjahukutuksista epäilty mies oli yllyttänyt häntä jatkamaan väkivaltaa ja yllyttänyt kaulankatkaisuliikkein tappamaan naisen. Tuomitun mukaan mies oli aiemminkin yllyttänyt häntä väkivaltaisiin tekoihin. Sarjahukutuksista epäilty mies puolestaan kertoi tällöin, että oli nukkumassa tapahtumien aikaan ja soitti herättyään hätäkeskukseen.

Syyttäjä piti vuonna 2007 nyt sarjahukutuksista epäillyn miehen tarinaa johdonmukaisempana ja jätti hänet syyttämättä, koska toisen miehen kertomukset tapahtumien kulusta vaihtelivat eri kerroilla.

Hukkumisia tutkittu tappoina

Poliisi on siirtänyt Itä-Suomen syyttäjänvirastoon syyteharkintaan epäillyt sarjahukutukset, joita on tutkittu kolmena tappona sekä tapon yrityksinä. Poliisin mukaan kuolemat tapahtuivat kaverusten venereissuilla.

Toistuvat hukkumiset veneretkillä herättivät poliisin epäilyt vuosia kuolemien jälkeen. Kuolemat tapahtuivat Polvijärven Viinijärvellä vuosina 2007–2014.

Kaikki hukkuneet ovat olleet täysi-ikäisiä miehiä. Osa veden varaan joutuneista ja elossa selvinneistä on tutkinnanjohtaja Jarmo Valliuksen mukaan naisia.

– Tapahtumia on erilaisia. Kaikkiin liittyy veneretki ja siihen liittyvä uimaretki. Kyseessä on ollut kaveriporukka, joka on eri kokoonpanoilla ollut kesää viettämässä. Joko on jouduttu veden varaan tai on itse lähdetty uimaan, kertoi Vallius tiistaina.

MTV uutisoi keskiviikkona, että sarjahukutuksista epäillyllä on lukuisia lainvoimaisia tuomioita muun muassa pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Epäiltyjen sarjahukutusten tutkinnanjohtajana toiminut Vallius ei halunnut kertoa STT:lle, onko epäillyn vanhoista edesottamuksista avattu muita esitutkintoja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. 6

    Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

  7. 7

    Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

  8. 8

    6-vuotias Zora tiivisti Washingtonin marssijoiden viestin, valitsi itse nämä sanat: ”Presidentti Trump, olen hyvin pettynyt”

  9. 9

    Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

  10. 10

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  5. 5

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  9. 9

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  10. 10

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  2. 2

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  3. 3

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  6. Näytä lisää