Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kyllikki ihmetteli jättiputkien outoa äkkikuolemaa Järvenpäässä: ”Isäntä kävi pissillä, eikä sanonut mitään”

Moni käy kovaa taistelua jättiputkia vastaan. Järvenpääläisnainen antaa edullisen vinkin vieraslajin kitkemiseen.
Viime vuosina vaarallisesta vieraslajista on tullut varsinainen murheenkryyni suomalaisten pihamailla. Jopa yli kaksimetriseksi kasvava jättiputki on levinnyt yhä laajemmalle Suomessa. Pahimmillaan kasvin myrkky voi aiheuttaa auringonvalon kanssa palovammojen kaltaisia iho-oireita.

Jättiputkea pidetään yhtenä haitallisimmista Suomen luontoon levinneistä vieraslajeista ja sitä on torjuttu monenlaisin voimakeinoin –viikatteella, myrkyllä ja kaivamalla juuret maasta. Järvenpääläinen Kyllikki Ruhanen, 66, suosittelee kuitenkin paljon halvempaa ja helpompaa konstia.

Ruhanen kertoi torjuntavinkistään ensin Maaseudun Tulevaisuudessa.

Ihastui kauniisiin taimiin – mies päätti tappaa

Järvenpääläisnainen kertoo Ilta-Sanomille, että hänen miehensä Antero keksi tehokkaan tavan jättiputkien tuhoamiseen sattumalta 2000-luvun alussa.

– 1990-luvun lopulla saimme mieheni siskolta Iisalmesta kaksi tainta, jotka olivat jättiputkia. Siihen aikaan niistä ei tiedetty hölkäsen pöläystä, joten istutin ne pihamökin terassille kahteen eri paikkaan. Nehän kasvoivat aivan valtaviksi: lehdet olivat halkaisijaltaan 60 senttiä, Ruhanen muistelee.

Ruhanen lannoitti kasvia ja kitki pienet taimet pois. Sitten mies luki lehdestä, että kyseessä on vaarallinen, ihoa polttava kasvi. Kukaan ei Ruhasten pihamaalla koskaan loukkaantunut.

– Sitten rakas mieheni päätti tappaa ne, eikä kertonut minulle! Minä vaan ihmettelin, että mikä niille tuli, kun aina vaan rupesivat lehdet kellastumaan, nainen kertaa.

Mies nukkui pihamökin alakerrassa, eikä jaksanut kiivetä yläkertaan asti vessaan.

– Sitten kun jättiputki katkaistiin, niin hän vain joka aamu tyhjensi sorsan putken päälle. Ja ne yksinkertaisesti kuolivat ja hävisivät kertaheitolla!

Antero ei pitänyt jättiputkista ja paasasi vaimolleen, että heidän pitää päästä haittakasvista eroon. Kyllikki kuitenkin rakasti jättiputkia, koska ”ne olivat niin kauniita”.

– Niitä en ole sen jälkeen mistään löytänyt. Niitä oli kaksi ainoaa tontilla ja lisäksi oli yksi pieni, jonka olin istuttanut. Se kuoli ihan itsestään, tai en tiedä, kävikö mies siihenkin lorottamassa.

Isäntä paljasti konstinsa vasta, kun oli liian myöhäistä

Aluksi Kyllikkiä harmitti kauniiden kasvien äkillinen kuolema keskellä kesän kukoistusta.

– Isäntä vain kävi joka aamu pissillä. Sanoin hänelle, että onko hän tietoinen, miksi ne kuolee. Mutta hän ei sanonut mitään, koska tiesi, että siitä nousee maata kaatava tappelu.

Vasta kun jättiputket olivat lopullisesti kuolleet, mies paljasti Kyllikille salaisen aseensa.

– Se oli sitten myöhäistä, koska ne oli jo tapettu. Se tapahtui äkkiä, kun ne alkoivat keväällä kasvaa, hän aloitti jo niiden lannoittamisen. Se oli aivan uskomaton juttu. Ja hyvin yksinkertainen ja halpa, eikä se aiheuttanut mitään maaperälle, vaan juuretkin kuolivat.

Kyllikki on miettinyt, että virtsaa voisi käyttää muidenkin kasvien, kuten karhunköynnöksen kitkemiseen. Vielä hän ei ole sitä kokeillut.

– Tämä on kyllä ihan luonnon oma myrkky, tämä jättiputken tappaja. Ei meillä ole mikään muu kasvi kuollut, vaikka he tuolla koiran kanssa pissaavat ympäriinsä kukkapenkkeihin.

Nyt rauha on palannut Ruhasten taloon. Kyllikki suosittelee muillekin kokeilemaan virtsaa jättiputken myrkyttämiseen.

– Minulla on konkreettinen kokemus siitä, miten tehokas ja nopea keino se on. Annan yksinkertaisen neuvon, sitähän jokainen pissaa niin paljon kuin kerkeää. Sitä tekevät eläimet, ihmiset ja kaikki. Sehän ei ole mikään ongelma kerätä sitä. Eikä se vaadi hirveää määrää, jos mies käy kerran aamussa lorottamassa ja kahden, kolmen viikon sisällä kasvi alkaa näyttää siltä, ettei ole enää hengissä.

Yllä olevalla videolla kerrotaan perinteisempiä keinoja jättiputken hävittämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    8. 8

      Yle hyllytti odotetun sananvapauskeskustelun – tuottaja hämillään: ”Tässä uhrataan nyt yksi henkilö”

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Nyt on todella erikoisia tilastoja: Kaisa Mäkäräiseltä nähtiin häkellyttävän kova suoritus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    4. 4

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    5. 5

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    6. 6

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    7. 7

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    6. Näytä lisää