Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bensan hinta nousee taas — raaka­öljyn hinta liki kaksin­kertaistunut

Polttoaine
Raakaöljyn hinnan jyrkkä nousu maailmanmarkkinoilla on valunut myös kuluttajahintoihin.

BENSAN hinta on lähtenyt hienoiseen nousuun kevään aikana. Taustalla vaikuttaa raakaöljyn hinnan jyrkkä nousu.

– Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta on noussut 80 prosenttia tammikuusta. Sieltä hinnannousu rupeaa valumaan eri tuotteisiin, kun raakaöljystä aletaan jalostaa bensaa, dieseliä ynnä muuta, kuvailee Teboilin huoltoasema- ja automaattiliiketoiminnan johtaja Henrik Tuulos.

Kesän aikana polttoaineen litrahinta voi nousta muutamilla senteillä, Tuulos arvioi.

– Perinteisesti sesonki alkaa kesällä, kun ajetaan paljon ja syksyllä, kun lämmityskausi alkaa. Perinteisesti öljyn hinta on aina noussut tähän aikaan, koska kyseessä on hintajoustava tuote ja kun sille tulee kysyntää, hinnat alkavat nousemaan, oli se sitten jauhelihaa tai bensaa, Tuulos sanoo.

ÖLJY- ja biopolttoainealan kuluttajahintatilastojen mukaan 95E-polttoaineen litrahinta on noussut tammikuusta toukokuuhun kolmella sentillä. Bensatankki maksaa nyt pari euroa enemmän kuin tammikuussa. Dieselin litrahinta on samana aikana noussut huomattavasti vähemmän, vain 0,4 sentillä.

Nyt ollaan selvästi matalammalla tasolla kuin vuosi sitten toukokuussa.

– Pääsyy hinnan nousuun tulee maailmanmarkkinahinnoista. Mutta jos pelkästään bensasta puhutaan, kilpailutilanne vaikuttaa paikallisesti useita senttejä litralta, Tuulos sanoo.

Hintoja seuraavan polttoaine.net -sivuston mukaan torstaina Suomen halvinta 95E-bensaa sai Ruoveden ABC:lta 1,339 euron litrahintaan. Kalleinta 95E-bensaa myytiin torstaina Mikkelin Rantakylän Teboililla 1,509 eurolla per litra.

ÖLJY- ja biopolttoainealan varatoimitusjohtaja Pekka Huttula huomauttaa, että vuosi sitten polttoaineen hinta oli korkeammalla kuin nyt.

– Jos verrataan samaan ajankohtaan viime vuonna, hinnoissa on selvä ero. Nyt ollaan selvästi matalammalla tasolla kuin vuosi sitten toukokuussa, Huttula kertoo.

Viime kuukausina hinnoissa on nähty kuitenkin hienoista nousua, Huttula myöntää.

– Se johtuu siitä, että hinnat ovat maailmanmarkkinoilla vaihdelleet. Ne vaihtelevat monista syistä: kysyntä on tietenkin tärkein, mutta myös valuuttakurssien suhteet ovat myös merkittäviä. Euro on tällä hetkellä hyvinkin matalalla tasolla suhteessa Yhdysvaltain dollariin, mikä osaltaan nostaa hintaa, Huttula selventää.

Huttulan mukaan kesäsesonki vaikuttaa bensiinin kysyntään, kun pohjoisella pallonpuoliskolla alkavat lomat.

– Moottoribensiinin hinnalla on ollut tapana hieman nousta kesäsesongin aikana. Sitten taas lämmitys- ja dieselöljyn hintaan ei kohdistu samanlaisia paineita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    5. 5

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    6. 6

      Tässä on Eurojackpotin oikea rivi – täyspotti jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    5. 5

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää