Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Menossa poikkeuksellinen säätoukokuu – kerran 30 vuodessa

SÄÄ
Toukokuu on ollut osissa eteläistä Suomea lämpimämpi kuin yli puoleen vuosisataan.

TÄNÄÄN viimeisiään vetelevä toukokuu on ollut eteläisessä Suomessa keskimäärin lämpimämpi kuin yli puoleen vuosisataan. Tieto perustuu Ilmatieteen laitoksen hila-aineistoon, jota on kerätty vuodesta 1961 saakka.

Aineiston perusteella Helsingin, Vantaan ja Kotkan asemilla on toukokuussa ollut keskiarvolta lämpimämpää kuin kertaakaan koko aineiston mittaushistorian aikana. Helsingissä keskilämpötila oli maanantai-illan tiedon mukaan 13,3, Vantaalla 13,8 ja Kotkassa 12,3 astetta.

Keskilämpötila voi vielä nousta siitäkin, sillä elohopea saattaa nousta etelässä ja maan länsiosissa tänään tiistaina jopa yli 28 asteen.

Meteorologisin termein ilmaistuna toukokuu on ollut poikkeuksellisen lämmin (kerran 30 vuodessa) eteläisessä Suomessa ja harvinaisen lämmin (kerran 10 vuodessa) koko maassa, meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta kertoo.

LÄMPÖAALLON syyt ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologin Pauliina Kuokan mukaan Suomen ylle jämähtäneissä korkeapaineen alueissa ja suotuisissa ilmavirtauksissa. Kylmät massat ovat jääneet Länsi-Euroopan riesaksi.

– Ilmamassat ovat tulleet joko tuolta idän suunnalta laajalta mantereiselta alueelta ja tai Etelä-Euroopasta. Ilma lämpenee nopeammin mantereen päällä, Kuokka kertoo.

Räväkästä alusta ei voida kuitenkaan vetää johtopäätöksiä koko kesän säätrendeistä.

– Meidän leveysasteilla pidempien ennusteiden tekeminen on tosi haastavaa, Kuokka tyytyy toteamaan.

Meidän leveysasteilla pidempien ennusteiden tekeminen on tosi haastavaa.

MYÖS terminen kesä – aika jolloin vuorokauden keskilämpötila on noussut yhtäjaksoisesti yli kymmenen asteen – on alkanut tänä vuonna eteläisessä Suomessa poikkeuksellisen aikaisin, jo toukokuun ensimmäisenä päivänä. Tällä vuosituhannella terminen kesä on alkanut Suomessa yhtä aikaisin vain kerran, vuonna 2004.

Vuonna 2004 terminen kesä loppui eteläisimmässä Suomessa syyskuun lopussa, koleasti alkaneena viime kesänä vasta lokakuun alkupuolella.

Onko Suomessa kohta viiden kuukauden terminen kesä, meteorologi Pauliina Kuokka?– Tämä tietysti sopii tähän ilmastonmuutoksen kuvaan, että meillä se lämpimämpi jakso saattaa olla nykyään pidempi. Yhden vuoden perusteella ei kannata kuitenkaan vetää johtopäätöksiä. Terminen syksy voi alkaa taas aikaisemmin.

TOUKOKUUN alussa Suomen järvivedet olivat paikoin jopa kahdeksan astetta tavanomaista lämpimämpiä. Kuun keskivaiheilla lisääntyneet tuulet kuitenkin sekoittivat vedet ja ennätyslukemista jäätiin. Keskimäärin järvivedet olivat toukokuussa 0–4 astetta tavanomaista lämpimämpiä, Ympäristöhallinnon verkkopalvelusta selviää.

Katso päivän säävideo alta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    3. 3

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. 6

      Keijo luuli lähtevänsä talvea pakoon Espanjaan: Andalusian lomakuvat kuin Suomen talvesta

    7. 7

      Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    10. 10

      8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    6. 6

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

    2. 2

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    3. 3

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    6. Näytä lisää