Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Martti, 61, halusi kuvata majavia – Riistakameraan tallentui jos jonkinlaisia otuksia

Martti halusi todistaa pojilleen, että syntymäkodin tiluksilla käyskentelee majavia.
Helsinkiläisellä Martti Varpelalla, 61, kävi tuuri riistakameransa kanssa. Varpela kertoo tarkoituksensa olleen alun perin saada todisteita lapsuudenkodin mailla vaeltavista majavista, mutta kuviin ikuistui monia muitakin metsäneläimiä.

– Pojat ostivat joululahjaksi riistakameran sillä ajatuksella, kun olen aina puhunut, että täällä on majavia, mutta kukaan ei ole niitä ikinä nähnyt, Varpela kertoo.

Varpela asensi kameransa otolliseen paikkaan, lähelle majavien ”laskettelumäkeä”, jotka pitkin ne kulkevat läheiseen puroon.

– Se osoittautuikin aika jännäksi paikaksi.

38 kilometrin päässä Kauhajoen kirkolta sijaitseva Varpelan lapsuudenkoti on hänen mukaansa ”oikein vanhan ajan metsäkylä”. Ei siis ihme, että toukokuun ajan paikallaan seissyt kamera nappasi jopa 230 kuvaa.

Mitään syöttejä tai houkuttimia Varpela ei alueelle laittanut.

– Karhu, mäyrä ja ilves puuttuvat, mutta muut eläimet siellä melkein ovat olleetkin, Varpela toteaa.

Parhaissa otoksissa esiintyvien ketun, majavan, saukon, hirven, supikoiran ja peuran lisäksi kameraan tallentui muun muassa oravia, lehtokurppa sekä muutama kalastaja.

Erityisesti Varpelaa ilahdutti kameran kuvaamat majavat.

– Olin kauhean iloinen, koska nyt voin näyttää pojille, etten ole valehdellut eläimistä. Sehän siinä on, että majavia näkee tosi harvoin. Silloin kun tuolla kävelen ja retkeilen, niin eläimethän haistavat ihmisen ja pakenevat, hän sanoo.

Varpela aikoo antaa kameran kuvata paikalla vielä vuoden loppuun, jonka jälkeen on aika vaihtaa paikkaa.

Toiveissa on, että alueella pesivät mäyrät sekä metsän kuningas karhu päätyisivät vielä kuviin.

– Periaatteessa siellä pitäisi ihan karhujakin temmeltää, mutta saa nähdä koska saan kuvan. Mäyrien pesiä olen nähnyt, mutta en vielä mäyriä itseään, hän kertoo.

– Vaikka tämä onkin riistakamera, mikään metsästysintoilija en ole. Riista kiinnostaa ainoastaan elävänä ja katselemismielessä, Varpela lisää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: Venezuela tekemässä vastalauseen Ranskalle urheilijan kohtelusta

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    6. 6

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    7. 7

      Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

    8. 8

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    9. 9

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    10. 10

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: Venezuela tekemässä vastalauseen Ranskalle urheilijan kohtelusta

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    6. Näytä lisää