Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen yllä pörrää valtavia lähes kahden kilometrin paksuisia hyönteislauttoja

Hyönteisaalto
Kaalikasvien tuholaisia kaalikoita on hyönteislautoissa poikkeuksellisen paljon, jopa monisatakertainen normaalimäärään verrattuna.
Ilmatieteen laitoksen sadetutka paljastaa hellesäällä jokaisen hyönteiskammoisen pahimman painajaisen: valtavat, paksut hyönteislautat.

– Sinivihreät alueet ovat kaikki ötököitä, vahvistaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jarmo Koistinen katsottuaan keskiviikkona puolen päivän maissa näkynyttä tutkakuvaa.

Hyönteislautojen eliöistä suuri osa on koivu- ja tuomikirvoja sekä kaalikoita. Lisäksi mukana on monia muita hyönteisiä sekä korkealla ruokailevia lintuja, kuten tervapääskyjä, haarapääskyjä ja räystäspääskyjä.

– Ne voivat melkein suu auki lennellä siellä, sanoo Koistinen.

Lauttojen paksuus on lähes kaksi kilometriä, mutta hyönteiset eivät näy pilvenä maan pinnalle, koska ne ovat niin pieniä ja ne ovat satojen metrien ja jopa kilometrien korkeudessa. Hyönteiset muodostavat kuitenkin kaiun, mikä näkyy kelta-punaisten sadealueiden rinnalla tutkassa.

Kaalikoita poikkeuksellisen paljon

Koistisen tietojen mukaan kaalikoita on tullut Suomeen monta sataa kertaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämä ei tiedä hyvää kaalinkasvattajille, sillä kaalikoit ovat tuholaishyönteisiä kaaleille.

– Myös tuomikirvat ovat maanviljelijöiden vaiva, koska ne imevät viljan oraat aivan kuiviin, mistä voi tulla isot viljatuhot, sanoo Koistinen.

Kirvojakin lautoissa on satoja miljardeja, mutta niiden määrä ei ole poikkeuksellinen. Kaikki kartassa näkyvät kirvat eivät ole enää Baltiasta ilmavirtojen mukana tulleita, kuten toukokuun puolivälissä, vaan mukana on myös paljon Suomessa kuoriutuneita kirvoja. Isäntäkasvissaan kaalissa kehittyvät kaalikoit sen sijaan tulevat Baltian suunnalta.

Kaaleille tukalat olot

Kainuun ELY-keskuksen hyönteistutkan Reima Leinosen mukaan kaalikoin vaellus toistuu muutaman vuoden välein, mikä johtuu populaation kasvamisesta lähtöalueilla Baltiassa, ja ilmavirtauksen ollessa suotuisa, ne ajautuvat Suomeen. Kaalikoit eivät itse aktiivisesti lennä tiettyihin paikkoihin, vaan ilmavirrat kuljettavat niitä.

– Viime aikoina tulleet hyönteiset ovat kaalikoita, ja niitä on valtavasti. Ensiksi tuli kirvoja muutama viikko sitten ja niiden mukana tuli myöskin kaalikoita, mutta viimeisimmäksi on tullut massiivisesti kaalikoita, sanoo Leinonen.

– Tämä tietää sitä, että meidän kasvatetuille kaaleille tapahtuu jotain muuta, mitä me toivotaan. Eli jos kaaleja ei ole harsotettu tai suojattu muin keinoin, kaalikoit pääsevät munimaan niihin ja sen jälkeen toukat mussuttaa niitä meidän kaalikasveja, sanoo Leinonen.

Ilmavirrat lennättää hyönteisiä

Tämän päivän tuulet idästä sekä Perämereltä päin kohti rannikkoa puhaltava tuuli kasaavat hyönteiset kartassa näkyviksi muodostelmiksi Suomen ylle.

– Nyt erityisesti Porin tienoilla tuulet pusertavat hyönteisiä rannikkoviivan lähelle, jossa näkyy kaikkein voimakkain kaiku, sanoo Koistinen.

– Kaikkialla Suomessa, missä on kuiva aurinkoinen hellesää, niin hyönteisiä on suunnilleen samanlaisina mattoina, kertoo Koistinen.

Korkealla Ilmassa pörräävät hyönteiset tulevat myös jossain vaiheessa alas ja arkihavaintoina esimerkiksi kirvoja on nähty runsaasti.

– Eilenkin ravistelin vähän yhtä koivunoksaa ja siitä pölähti satoja koivukirvoja. Koko ajan niistä osa laskeutuu, ei ne kaikki siellä yläilmoissa pysy, sanoo Koistinen.

Perjantaina Jäämereltä tuleva kylmänpurkaus sateineen lakaisee hyönteiset tutkasta, koska ne putoavat maahan sateen ja kylmyyden vaikutuksesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  2. 2

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

  6. 6

    Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

  7. 7

    Kolmivuotias lyö ja häiriköi päiväkodissa – mikä neuvoksi? Psykologi: ”Syrjäytyminen on jo alkanut”

  8. 8

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  9. 9

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  8. 8

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  2. 2

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

  6. Näytä lisää