Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

34-vuotiasta syytetään äitinsä murhasta ja ruumiin polttamisesta Helsingissä – ”Tämä ei ole selitettävissä millään tavalla”

Helsingin käräjäoikeudessa alkoi torstaina julman henkirikosasian käsittely.

SYYTTÄJÄN mukaan 34-vuotias mies murhasi äitinsä raa’alla tavalla Helsingissä viime vuoden joulukuussa. Syyttäjän mukaan mies myös pahoinpiteli siskonsa törkeällä tavalla vuotta aiemmin.

Oikeuskäsittely pidettiin osittain avoimin ovin.

Vakavista rikoksista syytetty mies käyttäytyi salissa rauhallisesti. Mies ei ole tällä hetkellä vangittuna, mutta hänet on asetettu tahdonvastaiseen hoitoon.

KIHLAKUNNANSYYTTÄJÄ Yrjö Reenilän mukaan mies murhasi iäkkään äitinsä Helsingin Vartioharjussa viime vuoden joulukuussa. Henkirikos tapahtui omakotitalossa, jossa kummatkin asuivat.

Äiti oli ollut hiljattain polven tekonivelleikkauksessa ja hän oli toipilaana kotonaan. Tytär oli yrittänyt soittaa tapahtumapäivänä äidilleen, koska oli hänestä huolissaan. Tytär ei saanut äitiinsä kuitenkaan yhteyttä.

Syyttäjän mukaan mies sai raivokohtauksen, jonka jälkeen hän meni makuuhuoneeseen, jossa äiti nukkui.

– (Mies) sai raivokohtauksen ja kävi käsiksi äitiinsä ja repi lattialle, kihlakunnansyyttäjä Yrjö Reenilä sanoi.

TÄMÄN jälkeen mies raahasi äitinsä olohuoneen ja keittiön väliseen tilaan, jossa mies jatkoi väkivallan käyttöä. Syyttäjän mukaan mies viilsi äitiään veitsellä kaulaan, minkä lisäksi mies kuristi uhria. Äiti yritti laittaa miehelle vastaan.

– (Äiti) on jossakin kohtaa yrittänyt puolustautua siten, että hän on repinyt (miehen) päällä ollutta paitaa, Reenilä selvitti oikeudessa.

Syytetyn äiti kuoli saamiinsa vammoihin. Syyttäjän mukaan tämän jälkeen mies haki ulkorakennuksesta bensiiniä, jota hän valeli ruumiin päälle. Mies sytytti ruumiin palamaan.

HUOLESTUNUT sisko sai syyttäjän mukaan puhelinyhteyden veljeensä, ja veli kertoi puhelimessa aiheuttaneensa äitinsä kuoleman. Sisko hälytti apua paikalle. Tuli ehti levitä olohuoneen ja keittiön välisen tilan lattiaan, olohuoneen ja keittiön välisen tilan ovenkarmiin sekä keittiön alakaapistoon.

Paikalle saapunut poliisi sai estettyä tulipalon laajemman leviämisen jauhesammuttimella. Myös palomiehet sammuttivat paloa. Talon katolle kiivennyt mies otettiin kiinni ja hänet vietiin sairaalahoitoon.

SYYTETTY myöntää tapon, mutta ei murhaa.

– Mitään järjellistä motiivia tälle käytetylle väkivallalle esitutkinnassa ei ole tullut esille. Tämä ei ole selitettävissä millään tavalla, miehen asianajaja Kirsi Ukkonen sanoi.

Hänen mukaansa mies on kärsinyt aiemmin perheväkivallasta ja koulukiusaamisesta.

Miestä syytetään myös siskonsa törkeästä pahoinpitelystä, joka tapahtui vuoden 2014 syyskuussa.

Syyttäjän mukaan äiti oli pyytänyt tytärtään kotiinsa, koska poika oli ollut huonolla tuulella ja rikkonut tavaroita. Äiti oli toivonut, että sisko saisi veljensä rauhoittumaan. Toisin kävi.

– (Sisko) oli istunut sohvalla ja jostain syystä (mies) oli raivostunut ja lähti (siskoa) kohti, syyttäjä kuvaili.

SISKO lähti pakoon, mutta se ei onnistunut, koska hän ei saanut ulko-oven lukitusta auki. Mies sai siskonsa kiinni, kaatoi tämän maahan ja alkoi lyödä tätä nyrkeillä. Sisko pääsi pakoon, mutta mies sai hänet uudelleen kiinni ja kaatoi tämän jälleen maahan.

– Hän on hakannut (siskon) päätä lattiaan, painanut kasvoja lattiaan ja kuristanut siten, että (sisko) menetti tajuntansa, syyttäjä Reenilä sanoi oikeudessa.

Uhri oli herännyt jonkun ajan kuluttua ja poistunut asunnolta. Äiti oli pyytänyt, ettei asiasta tehtäisi poliisille ilmoitusta.

MIES myöntää pahoinpitelyn, mutta kiistää teon olevan törkeä.

Murhan ja törkeän pahoinpitelyn lisäksi miestä syytetään hautarauhan rikkomisesta ja varomattomasta käsittelystä. Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta.

Miehen puolustus ja syyttäjä ovat pyytäneet, että mies määrättäisiin mielentilatutkimukseen. Tätä ei ole vielä tapahtunut. Oikeus ottanee mielentilatilatutkimukseen kantaa 23. kesäkuuta, kun se antaa tuomion tai välituomion.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

  4. 4

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  5. 5

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  6. 6

    Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

  7. 7

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  8. 8

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  9. 9

    Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

  10. 10

    ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  7. 7

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  8. 8

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Belgialaislehti: MM-rallissa loukkaantunut katsoja menehtyi

  4. 4

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  5. 5

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  6. Näytä lisää