Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Silja Symphonylla risteilleet 9-luokkalaiset sairastuivat vatsatautiin: kevätjuhla jää välistä – ”Erittäin ikävää”

Arviolta 150 ihmistä on sairastunut rajuun vatsatautiin Silja Symphony -risteilyaluksella.
Luokkaretkellä olleet 9-luokkalaiset joutuivat Silja Symphonylla riehuvan vatsatautiepidemian uhreiksi.

Viisi nuorta sairastui ja he joutuvat jäämään tartuntavaaran vuoksi pois lauantaina pidettävästä kevätjuhlasta. Näin ollen heillä jää myös omat päätösjuhlat jäävät kokematta.

– Heidän kannalta tämä on erittäin ikävää, toteaa Pomarkun yhteiskoulun rehtori Jussi Heervä.

Heervä kuuli tapahtuneesta keskiviikkoaamuna. Oireilu oli ilmeisesti alkanut edellisenä yönä.

– Yö on kuulemani mukaan ollut ikimuistoinen. Tauti tuli sen verran lujaa.

Maanantaina Tukholmaan suunnanneella laivalla oli 22 Pomarkun yhteiskoulun 9-luokkalaista ja kolme valvojaa.

Yhdeksäsluokkalaiset ovat yleensä suunnitelleet koulun kevätjuhlan, mutta tänä vuonna suunnitelmat menivät vatsatautiepidemian vuoksi uusiksi.

– On ollut perinne, että 9-luokkalaiset rakentavat kevätjuhlan ja tämä meni nyt plörinäksi. Juhla on nyt rakennettu sitten toiselta pohjalta, Heervä sanoo.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tästä on kyse

- Arviolta noin 150 ihmistä on viikonlopun aikana ja sen jälkeen sairastunut vatsatautiin.

- THL selvittää epidemian syytä.

- Laivalla on käynnissä mittava operaatio tautiepidemian taltuttamiseksi. Laivassa on ylimääräistä siivoushenkilökuntaa pyyhkimässä jatkuvasti kosketuspintoja. Yleisissä tiloissa ja vessoissa tehdään perusteellista siivousta ja desinfiointia. Sairastuneiden hytit desinfioidaan huolella ennen uusia matkustajia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Suomalaiset villiintyivät Saara Aallon pääsystä kahden parhaan joukkoon: ”Kannattaisi alkaa sulatella suihkulähteitä...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää