Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Töölön pyöräturman syytetty pillahti itkuun oikeudessa

Pyöräilijäsurman käsittely Helsingin hovioikeudessa päättyi siihen, että syytetty valitti omaa kovaa kohtaloaan loppupuheenvuorossaan.
Käräjäoikeudessa neljän ja puolen vuoden vankeuteen tuomittu Pasi Ilmari Rouhiainen, 36, puhkesi itkuun oman loppupuheenvuoronsa aikana.

– En voi kuin suuresti ihmetellä, että kuinka voi tällä tavalla mennä. Perheeni on ollut tästä ihan rikki, Rouhiainen kyynelehti.

Hän valitti, että tapauksen tutkinnassa kaikki yksityiskohdat on yritetty vääntää näyttämään hänet syylliseksi. Rouhiainen kiistää syytteen kokonaan ja sanoo, ettei ollut edes tapahtumapaikalla.

Syytetty paheksui myös sitä, että syyttäjä vaatii hänelle vankeutta, vaikka hänellä on aivovamma. Se on perua Konginkankaan 12 vuoden takaisesta bussiturmasta, jossa Rouhiainen lukeutui eloonjääneisiin uhreihin.

– Saan olla onnellinen, että olen edes elossa.

Puolustuksen mukaan terveydentila pitäisi ottaa huomioon rangaistusta merkittävästi alentavana seikkana.

Rouhiainen korosti myös perheellisyyttään. Sen takia vankilaan joutuminen olisi paha asia.

”Miten hänellä on ajokortti?”

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski huomautti loppulausunnossaan, että Rouhiainen itse tietää aivovammansa ja sen seuraukset: lyhyen pinnan, heikon stressinsietokyvyn ja impulssikontrollin.

Velitskin mukaan Rouhiainen on liikenteessä vaaraksi itselleen ja muille.

– Miten ihmeessä hänellä ylipäänsä on ajokortti, syyttäjä ihmetteli.

Hän lupasi ryhtyvänsä asian johdosta jatkotoimiin heti kun Rouhiaiselle määrätty ajokielto umpeutuu elokuussa.

Velitski sanoi myös, ettei aivovamma ole este vankeustuomiolle. Nykyvankiloissa hoito pystytään järjestämään hyvin.

Syytetyn kyyneleet eivät sulattaneet syyttäjän sydäntä.

– Hänellä (Rouhiaisella) on elämä edessään. Uhrilla ei ole. Hänelläkin oli lapsia, lapsenlapsia. Hänellä olisi ollut vuosia elämää edessään, Velitski painotti.

Uhri oli 66-vuotias, täysin terve mies.

Helsingin hovioikeus antanee tuomion jutussa kesäkuun loppuun mennessä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  7. 7

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä –turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  10. 10

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää