Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ulkoministeri Soini tapaa Venäjän Sergei Lavrovin Moskovassa maanantaina

Ulkoministeri Timo Soini (ps) vierailee Moskovassa maanantaina. Hän käy kahdenväliset keskustelut Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa.
Ulkoministeriöstä kerrotaan, että tapaamisen aiheina ovat Ukrainan ja Syyrian tilanne, Itämeren alueen turvallisuuskehitys sekä muut ajankohtaiset kansainväliset kysymykset. Lisäksi keskustellaan Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä asioista sekä alueellisesta yhteistyöstä esimerkiksi Barentsin alueella.

– Koko agenda käydään läpi, sanoo Soinin kabinettipäällikkö Raili Lahnalampi.

Vierailun aikana ulkoministeri Timo Soini tapaa myös tutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Lahnalammen mukaan tapaamisia on laaja-alaisesti, mutta esimerkiksi järjestöjä ei vielä voi nimetä, koska tapaamisia ei ole vahvistettu.

Kotimaahan Soini palaa tiistaina.

Soini: Lavrov on aina tervetullut Suomeen

Lavrov kutsui Soinin Moskovaan viime lokakuussa, kun hän vieraili Oulussa. Sen jälkeen he tapasivat Etyj-kokouksessa Belgradissa joulukuussa.

– Kyllä tämä jonkin aikaa on ollut vireillä. On etsitty sopivaa päivää, kun näitä muutoksia on tullut, Soini kertoi STT:lle puhelimitse.

Koordinoidaanko Venäjän-vierailuja EU:n kanssa?

– Kyllä Suomi hoitaa myös kahdenvälisiä suhteita Venäjän kanssa, niin kuin pitää hoitaakin. Tämä on lähtenyt ihan meidän intresseistämme. Tietysti sitten informoimme kumppaneitamme, mutta päätökset teemme itse.

Hänen mukaansa "kemiat tuntuvat toimivan Lavrovin kanssa" ja hankalistakin asioista on pystytty puhumaan.

– Lavrov on aina tervetullut Suomeen. Mitä enemmän ollaan tekemisissä, hyvä näin.

Myös tuloksia on saatu aikaa, Soini sanoi. Hän viittasi muun muassa Venäjän puheenjohtajuuteen Barentsin euroarktisessa neuvostossa ja rajakysymyksen hoitamiseen.

– Yhdessä Suomi ja Venäjä saivat ratkaistua rajakysymyksen. Siinä oli tietysti laaja määrä toimijoita mukana, eivät pelkästään ulkoministerit.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Päävalmentaja ei yllättynyt Janne Ahosen huippuhypystä MM-karsinnassa – ”Hän on valmis näihin kisoihin”

  6. 6

    Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

  7. 7

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  8. 8

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  9. 9

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  10. 10

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  6. 6

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Päävalmentaja ei yllättynyt Janne Ahosen huippuhypystä MM-karsinnassa – ”Hän on valmis näihin kisoihin”

  6. Näytä lisää