Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Irokeesimies löytyi kuolleena uimarannalta – Poliisi: Kuolemaa tutkitaan tappona

Henkirikosepäily
Tuntemattomana löytynyt miehen henkilöllisyys selvisi. Poliisi epäilee, että tapauksessa on kysymys taposta.
Varhain lauantaiaamuna Vääksyn Kalmarin uimarannan rantavedestä löytyi alaston, irokeesipäinen miesvainaja, jonka henkilöllisyyden selvittämiseksi poliisi pyysi yleisöltä apua.

Rikoskomisario Jari Kiiskinen kertoo nyt Ilta-Sanomille, että vainajan henkilöllisyys on selvinnyt ja kuolemaan epäillään liittyvän rikos.

Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn tutkintana ja tappona.

– Kuolemansyyn tutkinnassa on tullut esiin sellaisia seikkoja, jonka perusteella on syytä epäillä tappoa, Kiiskinen sanoo.

Kiiskinen ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä nämä seikat ovat, tai onko vainajassa ollut väkivallan merkkejä.

Hän ei myöskään ota kantaa siihen, onko poliisilla tiedossaan epäillyn henkirikoksen tekijää.

– Esitutkinta on niin alkuvaiheessa, etten tässä vaiheessa voi sanoa, rikoskomisario kertoo.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisin oman tiedustelutyön tuloksena, mutta Kiiskisen mukaan yleisön lähettämistä vihjeistä oli iso apu.

Poliisi on edelleenkin kiinnostunut tapaukseen liittyvistä havainnoista.

Poliisi on erityisen kiinnostunut kaikista havainnoista, jotka on tehty Vääksyn Kalmarin uimarannan läheisyydessä 4.6.2016 kello 00.00–04.00 välisenä aikana.

Havainnot voi lähettää osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.ph.hame@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen 0295 414 222.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

  7. 7

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  8. 8

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  9. 9

    Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

  10. 10

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  7. 7

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. Näytä lisää