Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kielto ei estänyt – venäläismies pääsi Suomeen peräti 33 kertaa väärillä papereilla

Mies oli määrätty maahantulokieltoon jo 2004 yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvistä syistä.
Itärajan tulliasemien kautta kulkee vuosittain miljoonia matkailijoita. Valtaosalla asiakirjat ovat kunnossa, mutta 37-vuotias venäläismies huijasi kahden vuoden ajan rajanylityspaikkojen henkilökuntaa väärillä henkilötiedoilla.

Yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvistä syistä lokakuussa 2004 määrätty matkustuskielto ei estänyt miehen Suomen-matkoja ja tosiasiassa hän oli usein nähty vieras Suomessa.

Mies livahti väärillä henkilötiedoilla kahden vuoden aikana 33 kertaa rajan ylitse. Matkat ajoittuvat helmikuun 2014 ja helmikuun 2016 väliselle ajalle.

Miehellä oli käytössä kaksi eri passia, joissa kummassakin oli eri henkilötiedot kuin ne tiedot, joilla hänet oli määrätty maahantulokieltoon.

Äskettäin Salpausselän syyttäjävirasto vahvisti sakkolapun, jonka mukaan mies esitti 68 kertaa väärillä tiedoilla olleen passin Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikoilla maahan tullessa ja lähtiessä.

Venäläismiehen näkökulmasta kohtalokas kiinnijääminen sattui Nuijamaalla viime helmikuun ensimmäisenä päivänä.

Mies olisi jäänyt heti kiinni, jos hän olisi esittänyt oikeat henkilötietonsa.

Kun Kaakkois-Suomen rajavartiosto kirjoitti rangaistusvaatimuksen, mies myönsi rehellisesti syyllisyytensä väärien henkilötietojen antamiseen.

Venäläismiehelle kirjoitettiin 300 euron sakkolappu. Päiväsakkojen määräksi tuli 50 kappaletta ja summaksi 6 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  5. 5

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

  6. 6

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  10. 10

    Viranomainen Vuosaaren tulipalosta: Neljä kuollutta ei ole tavanomaista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  5. 5

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

  6. Näytä lisää