Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kolarin onnettomuudessa kuolivat kuljettajan 4- ja 6-vuotiaat sukulaislapset – perävaunua ei ollut katsastettu

Poliisi on edistynyt kahden lapsen hengen vaatineen onnettomuuden tutkinnassa. Traaginen onnettomuus tapahtui Länsi-Lapissa Kolarissa lauantaina.
Onnettomuus tapahtui, kun alle 40-vuotiaan miehen kuljettama raskas ajoneuvoyhdistelmä suistui ojaan. Ojaan suistumisen seurauksena miehen kaksi sukulaislasta kuoli. Lapset olivat 4- ja 6-vuotiaita.

Raskaan ajoneuvon hytissä oli kuljettajan ja kahden kuolleen lapsen lisäksi kolme alaikäistä lasta. He eivät ole poliisin saamien tietojen mukaan enää tehohoidon tarpeessa.

Poliisi epäilee, että ajoneuvoon kytketty perävaunu on ollut käyttökiellossa katsastamattomuuden vuoksi. Poliisi ja tutkijalautakunta selvittävät, onko perävaunun kunnolla ollut osuutta onnettomuuden syntyyn. Sääolosuhteet tapahtumapaikalla ovat olleet hyvät ja tieosuus suora.

Poliisi on päässyt kuulemaan miestä. Häntä epäillään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, kahdesta törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ajoneuvorikkomuksesta sekä liikennerikkomuksesta.

Poliisi jatkaa tapahtuman tutkintaa muun muassa kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

  4. 4

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  5. 5

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  6. 6

    Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

  7. 7

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  8. 8

    Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

  9. 9

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  10. 10

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  6. 6

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  7. 7

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  8. 8

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  9. 9

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS paljastaa: Tässä on Suomen naisten hiihtoviestijoukkue

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

  4. 4

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  5. 5

    Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

  6. Näytä lisää