Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Työsyrjintäepäilyt kaatuivat: mies valehteli sen minkä kerkesi – väitti mm. olleensa 8 vuotta teljettynä keittiöön

Heinolalaiseen ravintolaan liitetyt ihmiskauppa ja kiskonnantapainen työsyrjintä eivät johda syytteisiin.
Kihlakunnansyyttäjä Jukka-Pekka Havumäen mukaan tutkinnassa ei ole tullut ilmi todennäköisiä syitä rikoksista ja hän jätti syytteet nostamatta.

Tapauksesta tehtiin perusteellinen poliisitutkinta ja asiakirjoja-aineiston sivumäärä on noin tuhat.

Epäiltyjä rikoksia lähdettiin tutkimaan ravintolassa kokkina työskennelleen miehen kirjeen perusteella. Mies väitti joutuneensa ihmiskaupan uhriksi ja toimitti kirjeen Suomen Kiinan-suurlähetystölle viime vuoden keväällä.

Mies väitti hoitaneensa kokin hommia seitsemän vuotta ilman palkkaa. Hän väitti olleensa kahdeksan vuotta teljettynä ravintolan keittiöön, jossa oli myös viettänyt yönsä.

Esitutkinnan mukaan mies muutti jatkuvasti kertomustaan eikä väitetyille laittomuuksille löytynyt mitään näyttöä.

Puheet vuosien palkattomasta työstäkin osoittautuivat perättömiksi, sillä miehen pankkitilillä oli lähes 90000 euron talletukset.

Jutussa syylliseksi epäiltiin vuonna 1962 syntynyttä ravintoloitsijaa. Alun perin syylliseksi epäiltiin hänen miestään, joka kuoli viime vuoden maaliskuussa.

Tutkinnan käynnistyessä runsas vuosi sitten herätti tapaus paljon keskustelua Heinolassa. Paikkakunnan asukkaat olivat hämmästyneitä esiin nousseista väitteistä, sillä ravintolalla on ollut hyvin suosittu.

Tutkinnan yhteydessä kuultiin useita todistajia. He olivat yllättyneitä kokin väitteistä, koska ravintolan henkilökunta oli paljon yhdessä ja he viihtyivät keskenään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. 6

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  7. 7

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    Valmentajat heiluvat Thaimaassa ja TV-studioissa – turha huutaa arvostuksen perään!

  10. 10

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  5. 5

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  6. Näytä lisää