Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Se oli viuhahdus! Kuvat: Padasjoella juostiin Nakukymppi alasti

Alastonjuoksu
Ilta-Sanomat osallistui Padasjoella vuosittain järjestettävään alaston­juoksuun.
Kun Padasjoen Vesijaon kylään kerääntyy kesäperjantaina satoja ihmisistä, ei kysymys ole tavallisista kyläjuhlista, vaan maailmallakin mainetta niittäneestä Nakukympistä.
  • Yllä olevalla ISTV:n videolla tunnelmia Nakukympistä.
14. kertaa järjestettävä alastonjuoksutapahtuma veti tänä vuonna ennätysmäärän osallistujia – 105 innokasta ja ennen kaikkea alastonta kilpailijaa.

Täytyy itsekin vetää raappahousut jalasta ja kiristää kengännauhat, sillä lähtöviivan toiselle puolelle on asiaa vain oikeassa asustuksessa: juoksukengät, sukat ja vapaavalintainen päähine. Naisille sallitaan käytännön syistä myös toppi.

TURKULAISET Henrik Lahtinen ja Laura Sillanpää vaikuttavat hivenen hermostuneilta hetkeä ennen lähtölaukausta.

Sillanpää kertoo ehdottaneensa Lahtiselle osallistumista vitsillä, mutta Lahtinen olikin tosissaan. Minkälaisella taktiikalla kaksikko mahtaa olla liikkeellä?

– Aloitetaan vähän kevyemmin, mutta mennään sitten porukan ohi. Haluan olla hyvissä tarkkailuasemissa loppusuoralla, Lahtinen kuvailee.

– Katsotaan nyt miten menee, varsinkin kun edellisestä kymmenen kilometrin juoksusta on viisi vuotta aikaa. Loppuun asti kuitenkin mennään, Sillanpää lisää.

Selvästi suurin osa kilpailupaikalle kokoontuneesta väestä on kesälomaansa viettäviä suomalaisia ilman sen kummempia määritelmiä, vaikka toki paikalla on myös venäläinen pariskunta.

TAPAHTUMAJÄRJESTÄJÄ Aarne Heino kertoo, että sadasta osallistujasta noin 30 on lisäksi kovan luokan naturisteja, jotka harrastavat alastomuutta eri tavoin. 23-vuotiaat helsinkiläiset Karoliina ja Stella eivät sellaisia tunnusta olevansa, mutta eivät myöskään ujostele.

– Oli täysin spontaani ajatus tulla tänne. Löysimme tapahtuman Facebookista ja tulimme paikalle, naiset kertovat.

Vaikka huomattava enemmistö Nakukympin juoksijoista vaikuttaa olevan keski-ikäisiä tai sitä lähestyviä miehiä, ei naisia haittaa vähääkään.

– Ei miehet meitä häiritse, kunhan eivät häiritse meitä, nuoret naiset muotoilevat.

PUOLI kahdeksalta starttipistooli pamahtaa ja 105 alastonta ihmisvartaloa ampaisee idylliseen maalaismaisemaan. Tässä vaiheessa viimeinkin kiusaus kurkistella kilpakumppanin varustusta katoaa. Nyt on juostava pitkin pellon reunaa.

Jyvät erottuvat akanoista nopeasti: pieni osa juoksijoista kiihdyttää kauheaa vauhtia kärkeen, mutta suurin osa etenee omaa tahtiansa.

Osa ottaa rauhallisesti ja sauvakävelee. Tyyli ja matkan pituus ovat vapaita, sillä jokainen lähtöviivan asianmukaisessa asustuksessa ylittänyt saa kunniakirjan. Kolme täyden matkan nopeiten juossutta naista ja miestä palkitaan myös pokaalein. Reitin varrelle kokoontunut yleisö – jopa 800 katsojaa – kannustaa kaikkia.

VOITTAJA on selvillä vain 36 minuutin ja 10 sekunnin päästä, kun kuin suihkusta tulleen näköinen Tomi Halme ylittää maaliviivan. Miehestä tippuvalla hiellä voisi kastella kokonaisen padasjokelaisen pellon.

– Lähdin heti aggressiivisesti kärkeen katsomaan, kuka pysyy perässä, voitokas ja alaston espoolainen kuvailee taktiikkaansa.

Kengät pois, housut jalkaan, paita päälle, kengät jalkaan. Reilun tunnin kestänyt julkinen alastomuus on ohi. Helsingin keskustassa vastaava kirmailu olisi tuntunut omituiselta.

Peltojen keskellä, hiekkatietä tepsutellen alastomuus on luonnollisinta luonnollista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    2. 2

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    3. 3

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    4. 4

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

    7. 7

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    2. 2

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    3. 3

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    4. 4

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää