Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Niinistö vihjaisi Kultarannassa: ”Aivan toivetta vaille emme jääneet...”

Kultaranta
Presidentti Sauli Niinistö antoi Kultarannassa ymmärtää tietävänsä, että Yhdysvaltain ja Venäjän välillä tapahtuu kulissien takana enemmän edistystä kuin julkisuudessa kerrotaan.
Vaikka Kultaranta-keskustelujen alkua leimasi sunnuntaina monenlainen huolestuneisuus niin Itämeren alueen kuin Ukrainankin tilanteesta, presidentti Sauli Niinistöllä oli yleisölleen pieni positiivinen viesti.

Tämä kävi ilmi, kun Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kysyi Niinistöltä ja Ruotsin pääministeriltä Stefan Löfveniltä, voisivatko Suomi ja Ruotsin tehdä yhdessä jotain sen eteen, ”että Ukrainan tilanne saataisiin tyrkättyä ratkaisun suuntaan” – kuten Rinne itse kysymyksensä muotoili.

Niinistö otti vastauksessaan esille Pohjoismaiden johtajien tuoreen Yhdysvaltain-matkan, jolloin sekä Niinistö että Löfven pääsivät tapaamaan myös presidentti Barack Obaman.

Niinistön mukaan Ukrainan tilanne näyttää tällä hetkellä todellakin pysähtyneeltä ja jopa taka-askelia on otettu Itä-Ukrainan sodassa, sillä aselepo ei ole toiminut eikä Minskin sopimusta ole pantu täytäntöön. Mutta tämä ei ole Niinistön mukaan silti koko todellisuus asiasta.

– Meillä oli tilaisuus Yhdysvalloissa varsin laajoihinkin keskusteluihin ja sanoisin, että aivan toivetta vaille emme jääneet, Niinistö muotoili Ukrainan pattitilanteen ratkaisumahdollisuudet.

– Uskoisin siis niin, että Venäjän ja Yhdysvaltojen kahdenkeskinen keskustelu on ehkä vilkkaampaa kuin mitä me julkisuudesta voimme aina havaita, hän jatkoi menemättä silti sen tarkemmin yksityiskohtiin.

 


Niinistön mukaan myös Suomella ja Ruotsilla on joitakin vaikutusmahdollisuuksia, joskin hän kehotti olemaan realisti niiden laajuuden suhteen. Hän myös muistutti aiemmasta lausumastaan, jonka mukaan hän itse ei pyri julistautumaan miksikään rauhanvälittäjäksi Venäjän ja Ukrainan välille.

– Sanoisin, että se erityisasema, joka Suomella ja Ruotsilla on liittoutumattomina maina Itämeren ympärillä, antaa meille ehkä vähän laajempaa mandaattia ja mahdollisuutta keskustella eri suuntiin, Niinistö sanoi.

Myös Löfven korosti vastauksessaan sitä, että liittoutumattomina maina Suomi ja Ruotsin pitää ”tehdä kaikki se, minkä maat vain voivat tehdä” Ukrainan rauhanprosessin tukemiseksi käyttäen esimerkiksi omia olemassaolevia kontaktejaan hyväksi.

– Ja niin kuin pääministeri Löfven jo totesi, me olemme vähän tässä puhelleet kyllä, niin lännessä kuin Venäjänkin kanssa on käyty dialogia, Niinistö muotoli.

Seuraava korkean tason mahdollisuus turvallisuuskeskustelujen käymiseen tulee Naton huippukokouksessa, joka järjestetään Varsovassa heinäkuun alussa. Suomesta kokoukseen osallistuu muun muassa presidentti Niinistö ja Ruotsista pääministeri Löfven, ja ennakkotietojen mukaan tarkoituksena on keskustella esimerkiksi Naton ja Euroopan unionin yhteistyön lisäämisestä kriisitilanteissa.

Presidentti Sauli Niinistö kutsui Varsovan Nato-kokousta ”varsin merkittäväksi tilaisuudeksi”, mutta tuli epähuomiossa käyttäneeksi ilmaisua ”Varsovan liiton kokous”. Varsovan liitto oli sotilasliitto, jonka itäblokin maat solmivat vuonna 1955 Varsovassa Naton vastapainoksi ja organisaatio lakkautettiin vasta kesällä 1991 hieman ennen Neuvostoliiton hajoamista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    2. 2

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    4. 4

      Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    8. 8

      Tankkaaja, siirrätkö autosi vai käytkö maksamassa ensin? – ”Huoltoasema lähetti uhkauskirjeen kotiin, kun olin maksanut liian vähän”

    9. 9

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    10. 10

      Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

    2. 2

      Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

    4. 4

      Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

    5. 5

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää