Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Väyrysen paras juhannus

Paavo Väyrynen odottaa kaikkien aikojen joululahjaa keskellä kesää, kirjoittaa IS:n erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Paavo Väyrynen kasvoi nuoresta asti Kekkosen saappaisiin. Lopulta, vuosikymmenten tuskaisten taistojen jälkeen hän kutistui Suomen Keskustan uudeksi Veikko Vennamoksi. Syrjään sysätty, sydänpohjiaan myöten loukattu mies, joka ei kuitenkaan koskaan luovuta. Lopulta oikeus voitti Vennamolle, ainakin Vennamon mielestä. Hänen protestipuolueensa SMP:n menestys lääkitsi haavat ja palautti itseluottamuksen.

Tänä juhannuksena kohtalo tuntuu tarjoavan Väyryselle vastaavaa hyvitystä. Torstaina Britannia äänestää EU-erosta. Suomen aikaan tieto tulee juhannusaattona ja siitä voi tulla Paavo Väyrysen kaikkien aikojen juhannus.

Presidentti Sauli Niinistö oli kutsunut europarlamentaarikko Väyrysen Kultaranta-keskustelujen EU-asioita käsittelevän paneelin jäseneksi. Jututin häntä hetkeä ennen keskustelua. Silloin Väyrynen hillitsi itsensä vielä aika hyvin ja puhui harkitsevasti siitä, kuinka nolo juttu EU:lle koko tällainen äänestys on. Paneelipatiolle päästyään, arvokkaan yleisön edessä, Väyrynen pääsi kuitenkin kunnolla vauhtiin. Hän hehkutti mahdollisuutta, että Englannin euroero johtaisi vastaaviin kansanäänestyksiin myös Tanskassa ja Ruotsissa – ja lopulta tietysti Suomessa.

Suomen johtavan eurovastustajan ura muuttuisi hetkessä auringonlaskusta auringonnousuksi. Väyrysen kummallisesta puoluehankkeesta voisi äkkiä kehkeytyä oikea protestipuolue. Sen olisi hyvä saalistaa äänestäjiä, kun perussuomalaisten kädet on hallituksessa sidottu ja suukin joskus vähän supussa. Moni perussuomalaisia äänestänyt on pelästynyt puolueen laidoilla pyörivistä ääriliikkeistä ja valitsisi mielellään kuitenkin hieman rauhallisempaa poliittista käytäntöä edustavan Väyrysen.

Väyrynen on niin arpisten pettymysten karaisema mies, ettei hän nuolaise ennen kuin tipahtaa. On ihan mahdollisuuksien rajoissa, että tipahtaakin.

Toisaalta. Väyrynen täyttää syyskuussa 70 vuotta. Kun Kekkosen kiusaama ja maalaisliittoon pettynyt Vennamo alkoi puuhata pientalonpoikien puoluetta 1950-luvulla, hän oli neljännesvuosisadan nuorempi kuin Väyrynen nyt. Erilaisten vaiheiden jälkeen Vennamon lakastuneen kukan nosti uuteen mutanttiloistoon Timo Soini 2000-luvulla. Voi olla, että Väyrynen ansaitsee vielä oman nuoren Soininsa, joka korjaa sadon joskus myöhemmin.

Ja toisaalta. Britit ovat loppujen lopuksi ikävystyttävän varovaista lajia. Voi olla että Paavo Väyrynen ei sittenkään saa joulupakettia juhannuksena, mutta tuskin hän siitä lannistuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    4. 4

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    5. 5

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Enni Rukajärvelle upea voitto arvostetussa kilpailussa

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    10. 10

      EK6: Jari-Matti Latvalalla vaikeuksia Montessa – Neuville ajaa karkuun muilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    4. 4

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    5. 5

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    6. Näytä lisää