Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vartioharjun äidinsurmaajan mielentila tutkitaan

Äitinsä murhasta syytetty 34-vuotias mies arvelee itse olleensa psykoosissa surman tehdessään.
Helsingin käräjäoikeus passitti mielentilatutkimukseen 34-vuotiaan miehen, jota syytetään äitinsä murhaamisesta Helsingin Vartioharjussa viime joulukuussa.

Torstaina antamassaan välituomiossa käräjäoikeus totesi miehen syylliseksi, mutta ei ottanut vielä kantaa rikosnimikkeeseen. Mies itse myöntää teon tappona. Oikeus ratkaisee asian vasta mielentilatutkimuksen jälkeen.

Mies surmasi iäkkään äitinsä viiltämällä tätä veitsellä kaulaan. Hän sytytti ruumiin palamaan ja kiipesi heidän yhteisesti asuttamansa omakotitalon katolle. Paikalle tullut poliisipartio onnistui sammuttamaan palon ennen kuin se levisi laajalle.

Syytetty kertoi oikeudessa, että tekopäivänä hänellä oli ollut oikean puolen tuntoaistin häiriöitä ja näkökenttä oli hajautunut. Hän oli mennyt raivopäissään äitinsä luo. Hän oli ”raivoissaan siitä, mitä elämä on”.

Oman käsityksensä mukaan mies oli psykoosissa. Hän kertoi harkinneensa itsemurhaa.

Surman jälkeen mies on ollut tahdonvastaisessa hoidossa.

Murhan lisäksi syyttäjä vaatii 34-vuotiaalle rangaistusta hautarauhan rikkomisesta, tulen varomattomasta käsittelystä sekä syyskuussa 2014 tehdystä siskonsa törkeästä pahoinpitelystä.

Käräjäoikeus antaa tuomion mielentilatutkimuksen valmistuttua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  4. 4

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  8. 8

    Seurakunnan leirikeskus paloi maan tasalle Sipoossa

  9. 9

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  10. 10

    Oaklandin tanssiklubista tuli kuolemanloukko – vain kolme uhria saatu tunnistettua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  4. 4

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. Näytä lisää