Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Saunapalo ajoi toistakymmentä hotellivierasta evakkoon Tampereella

Tampere
Ainakin toistakymmentä hotellivierasta evakuoitiin tamperelaisesta hotelli Hermicasta saunatiloissa syttyneen tulipalon vuoksi, pelastuslaitoksesta kerrotaan.
Palo sai alkunsa kello 17 jälkeen Hervannan Insinöörinkadulla sijaitsevan hotellin saunassa.

Päivystävä palomestari Jarno Majaniemi Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että palamaan syttynyt sauna sijaitsee hotellin kellarikerroksessa.

– Savuvahinkoja on lähes koko rakennuksessa, mutta vain lievästi ylemmissä kerroksissa, Majaniemi kertoo.

Lämpiämään laitettuun saunaan ei ollut vielä ehtinyt mennä ketään sisään, kun sieltä huomattiin tulevan savua. Pelastuslaitos sai hälytyksen puoli kuuden aikaan. Palo oli sammutettu noin puoli seitsemältä, minkä jälkeen tehtiin vielä raivaustöitä.

Hotelli Hermicalta kerrotaan Ilta-Sanomille, että osalle asiakkaista etsitään vaihtoehtoinen majoituspaikka savuhaittojen takia.

Palon epäillään syttyneen kiukaan päälle jääneestä esineestä. Majaniemen mukaan myös tekninen vika on mahdollinen syy paloon.

Tuli rajattiin saunaan, mutta muu rakennus kärsi savuvahinkoja. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Majaniemi kertoo, että vahinkojen torjuminen jatkuu vielä tänä iltana.

Uutista päivitetty kello 20.00: Ilta-Sanomat soitti kommentit Hotelli Hermicalta ja palomestarilta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

  6. 6

    Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Kolmivuotias lyö ja häiriköi päiväkodissa – mikä neuvoksi? Psykologi: ”Syrjäytyminen on jo alkanut”

  10. 10

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  5. 5

    Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

  6. Näytä lisää