Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Helsinki, Rovaniemi, Oulu, Tampere, Turku... – kartta kertoo, millaisissa säissä juhannusta on ennen vietetty

Sää
Keskikesän juhlaa on vietetty Suomessa sekä helteestä nauttien että lumiukkoja tehden.
Juhannusaattoa vietetään Suomessa keskimäärin noin 15 asteen lämpötilassa, paljastuu Ilta-Sanomien Ilmatieteen laitokselta tilaamasta kymmenen paikkakunnan otannasta, jossa on huomioitu juhannusaattojen lämpötilat vuodesta 1961 lähtien.

Meteorologi Kaisa Solin Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelusta kuitenkin sanoo, ettei tyypillistä suomalaista juhannussäätä voi määritellä.

– Sää vaihtelee juhannuksena todella paljon, kuten myös juhannuksen päivämäärä. Siksi yhteenvedon tekeminen siitä, millainen tyypillinen juhannussää on, on vaikeaa.

Vähäluminen ja kylmä se ei Solinin mukaan sentään ole, mutta harvinaista on myös sekä juhannusaatolle että -päivälle osuva helle.

1999 poikkeuksellisen kuuma

Muistatko juhannuksen 1999? Tuolloin vietettiin nimittäin poikkeuksellisen kuumaa keskikesän juhlaa, kun yli 25 asteen lämpötilasta nautittiin sekä perjantaina että lauantaina.

Lämpötila kohosi monin paikoin yli 30 asteeseen, ja Lappia ja saaristoa lukuun ottamatta helleraja rikottiin kaikkialla.

Juhannusaaton kaikkien aikojen lämpöennätys, 31,1 astetta, mitattiin Kotkan Pookinmäen ja Ylämaan Ylijärven mittauspisteillä.

Kuumempaa on ollut juhannuksena viimeksi vuonna 1935, kun Ähtärissä mitattiin Suomen kesäkuun lämpöennätys 33,8 astetta.

Lämpö heijastui 1999 myös Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton hukkumistilastoihin, kun juhannuksen aikana hukkui 20 ihmistä. Enemmän juhannuksen hukkumistapauksia on ollut vain vuosina 1973 ja 1978.

Ilmatieteen laitoksen mukaan hellesäätä sattuu joko juhannusaatoksi tai -päiväksi keskimäärin kerran neljässä, rannikoilla kerran viidessä ja Lapissa kerran 10 vuodessa.

Esimerkiksi Helsinki-Vantaalla helteisiä juhannusaattoja on vuodesta 1961 alkaen ollut seitsemän, Jyväskylässä, Oulussa ja Joensuussa kahdeksan, mutta Lappeenrannassa peräti 12.

2014 mitattiin pakkasasteita

Ennätyskylmä juhannus on varmasti monella tuoreessa muistissa. Juhannus 2014 oli nimittäin kylmin juhannus ainakin 34 vuoteen.

Tuolloin ympäri Suomea ihmeteltiin paikoin valkeaa maata, kun pakkasvyöhyke ulottui Pohjanmaalta Pohjois-Savoon. Päivän ylimmätkin lämpötilat jäivät suurimmassa osassa maata selvästi alle viidentoista asteen.

Samalta vuodelta onkin myös juhannusaattojen kautta aikain matalin lämpötila, -3,8 astetta, joka mitattiin Kilpisjärven Saanalla.

Kylmänä juhannuksena koko Suomessa hukkui ainoastaan yksi henkilö. Näin vähällä ei ole juhannuksena selvitty koko SUH:n hukkumistilastoinnin aikana.

Lähes yhtä kalsea juhannus osui vuodelle 2007, kun esimerkiksi Lappeenrannassa vuorokauden alhaisin lämpötila oli ennätyksellisesti vain 0,8 astetta plussan puolella.

Sadekuurojen tilastollinen todennäköisyys on Ilmatieteen laitoksen mukaan juhannuksen tienoilla jo yhtä suuri kuin heinäkuussa, joten juhannuksena esiintyy melko usein voimakkaita kuurosateita.

Juhannusaaton kaikkien aikojen sade-ennätys on mitattu 1963 Eurassa Kauttuan mittauspisteellä. Vuorokauden sadekertymä oli tuolloin 54,7 milliä.

Suurimmat juhannuspäivään osuneet rankkasateet ovat puolestaan kerryttäneet vettä 40–70 millimetriä.

Poutaisia ja myös aurinkoisia juhannuksia on keskimäärin joka toinen tai joka kolmas.

Juhannuksen tienoilla aurinko voi paistaa maan eteläosissa enimmillään 18–19, keskiosissa 19–22 tuntia ja Napapiiriltä pohjoiseen läpi yön.

Tyypillisenä juhannuksena aurinko paistaa rannikoilla ja saaristossa noin 10 tuntia ja sisämaassa Lappi mukaan lukien noin 9 tuntia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    9. 9

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    10. 10

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    5. 5

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    6. Näytä lisää